Paulo Coelho on kenties maailmalla tunnetuin brasilialaiskirjailija. Näin pääsiäisenä munista ja pupuista puhuttaessa minulle paljastui, että onpa tätäkin runoilijasielua nimellä paiskattu, olisi nimittäin suomennettuna Pauli Kani.

Pitkän perjantain pyhitin viimeaikoina vähemmälle huomiolle jääneelle portugalin opiskelulle. Illalla sitten aikani harkittua päädyin taas lähtemään Maringaan viikonlopuksi. Ristiriitaista pohdintaa aiheuttaa se, että viikonloppuisin minulla olisi täällä Campo Mouraossa mahdollisuus tutustua muihinkin porukoihin, kuin työkavereihini, mutta koska toistaiseksi en vielä(kään) tunne täältä juuri ketään en viitsi ottaa kuoliaaksi tylsistymisen riskiä, vaan matkustan mieluummin ystävien seuraan.

Ystävien seura oli kyllä matkan väärti, tosin en tietenkään tiedä, mistä kaikesta jäin paitsi. Pääsiäissunnuntaina lounastimme suuremmalla porukalla Glaucian luona, jossa intialainen Atul piti omaa myötähäpeää ja vahingoniloa aiheuttavaa kärsimysnäytelmäänsä. Raukkaparka onnistui nimittäin ripulin kourissa tukkimaan vieraan paikan WC:n totaalisesti ja taisteli tukoksen poistamiseksi varmaan toista tuntia. Ei muuta kuin hyvää pääsiäistä, eli boa páscoa!

Viimeviikolla moikkasin kadulla vahingossa rouvaa, joka hämäävästi muistutti autokoulun opettajaani. Tämän vahingon seurauksena rouva, jolla tuntuu olevan koiran ulkoiluttamisessa sama aikataulu, kuin minulla töihin menossa on alkanut moikkailla minua.

Paluu arkeen ja autokouluun, minun todellakin pitää opetella kaikkien liikennemerkkien nimet portugaliksi, sekä eri liikennerikkomusten vakavuusasteet ulkoa. Teoriakokeeseen tulee kuulemma monivalintatehtäviä tyyliin: ”Liikennemerkin I-12 nimi on a) yleisöpuhelin b)puhelin c)julkinen puhelin d)hätäpuhelin”. Hiljaa mielessäni kehtaan kritisoida kokeen mielekkyyttä, mutta tyydyn kohtalooni. Reputtaminen teoriaosuudessa voi aiheuttaa jopa kuukauden odottelun ennen, kuin pääsee uudelleen yrittämään. Hiljaa mielessäni kehtaan kritisoida byrokratian tehottomuutta…

Liikennerikkeiden, iskunvaimentimien ja kaistamerkintöjen ohella olen oppinut autokoulussa myös jotain itsestäni. Puolentoista tunnin luennoinnin jälkeen on aina tauko, jolloin ihmiset kerääntyvät pihalle juttelemaan, juoman mehua ja syömään leipää. Ikäväkseni joudun myöntämään, että kynnys osallistua keskusteluihin (muutoin, kuin kuuntelijana) on minulle hämmästyttävän korkea. Olenko sittenkin ujo ja introvertti tuppisuu? Vituttaa, kun tiedostan, että oiva tilaisuus tutustua suunnilleen ikäisiini ihmisiin lipeää käsistäni, (kuin märkä saippua) kun en saa suutani auki.

Vanha ja loppuunkulutettu kansanviisaus täälläpäin sanoo, että: ”uskonnosta, politiikasta ja jalkapallosta ei kannata kiistellä”. Kun eilen oli kiistaa politiikasta, niin hyvänä jatkumona sille toimi tämänpäiväinen jalkapallofanatismin ympärille rakennettu elokuva ”Häät Romeo vs. Julia”. Tämä erittäin brasilialainen versio klassisesta kielletyn rakkauden tarinasta oli suorastaan hulvaton, vaikken läheskään jokaista nokkeluutta ymmärtänyt. Elokuvan rakastavaiset ja etenkin heidän perheensä ovat fanaattisia jalkapallon seuraajia, mutta tietenkin kannattavat eri joukkueita, mikä aiheuttaa omat koomiset ongelmansa suhteelle. Palmeiras ja Corinthianas ovat kaksi São Paulolaisjoukkuetta, joiden keskinäistä suhde on luokkaa: (HIFK vs. Jokerit)^10. Näin paperille kirjoitettuna idea vaikuttaa kenties laimealta, mutta kuten jo sanoin leffa oli oivaa viihdettä ja varmasti myös kertoi omaa viestiään Brasilialaisesta kulttuurista. Kotimatkalla innoissani ostin brasiliankeltaisen maajoukkueen futispaidan, kun en vielä osannut päättää, mitä paikallisjoukkuetta ryhtyisin kannattamaan.

Lainaus FIM 01_2005 lehdestä
”Vuonna 2003 virkaan astunut presidentti Lula (Luiz Inacio Lula da Silva) on työväenpuolueen mies. Siksi hänen virkakautensa alkuun liittyi epävarmuutta siitä, mihin suuntaan hän lähtisi maata kehittämään Brasilian riskiluokitus nousi hetkellisesti pilviin ja valuutta pakeni maasta. Lula on kuitenkin onnistunut saavuttamaan myös elinkeinoelämän luottamuksen vakauttavalla ja maltillisella politiikallaan ja markkinatalouden kunnioittamisella. …
… Pitkäjänteisen kehittämisen linjalle lähtenyt Lula ja hänen hallituksensa nauttivat tällä hetkellä kohtuullisen vankkaa ja laajaa suosiota maassaan.”

Vankka ja laaja suosio tämäniltaisen olutpöydän ääressä oli tasan 50%, kun Frigo ja Jordana puolustivat ja Susana ja Klis mustamaalasivat äänekkäästi istuvaa presidenttiä. Työväenpuolueen mies on kuulemma kouluja käymätön, täysin kielitaidoton ja lähes lukutaidoton. Tukijoukot taasen muistuttavat hänen hyvistä töistään köyhyyden vastaisessa taistelussa, jossa voi onnistua vain pitkäjänteisellä politiikalla.

Itse en keskusteluun puuttunut, mutta kuuntelin ja opin kaikenlaista mielenkiintoista. Brasiliassa on äänioikeuden sijasta pikemminkin äänivelvollisuus siten, että mm. työpaikkaa hakiessa saattaa joutua esittämään todistuksen siitä, että on käynyt äänestämässä edellisissä vaaleissa. Tällainen pakkodemokratia varmaan nostaisi EU-vaalienkin äänestysprosenttia, mutta kääntöpuolelta löytyy vaikka mitä. Täällä on esimerkiksi äänien ostaminen köyhiltä kohtuullisen helppoa, halpaa ja erittäin yleistä.

Syy siihen, miksi haluan oman moottoripyörän on juurikin tämä: Campo Mouraosta on matkaa Maringaan vain noin 85 km, mutta bussilla sen taittamiseen menee 2 tuntia 20 minuuttia.

Otin siis töistä puoli päivää vapaata päästäkseni poliisin juttusille. Aamulla Thiago tiedusteli puhelimitse henkilökorttini tilannetta ja sai vastaukseksi, että sen valmistumiseen saattaa kulua vielä kolme kuukautta. Kun iltapäivällä sitten menin hakemaan erillistodistusta sainkin käteeni valmiin muovisen henkilökortin. Tässä kortissa on nyt sitten ne paljon kaivatut vanhempien nimet ja on myös valokuva ja sormenjälkikuva.

Tyttöjen kommuunissa oli tunnelma huipussaan. Klis oli kolmannella yrittämällään yliopiston pääsykokeissa jäänyt kahdeksannelle varasijalle. Paulinha ja Susana taasen joutuvat lukemaan suurimman osan edellisvuoden kursseista uudelleen reputettuaan tenteissä. Kun tähän vielä lisätään PMS-oireet ja yleinen rahattomuus, niin voisin sanoa, että parempaankin aikaan olisin voinut tulla visiitille.

Yritin vähän piristää ilmapiiriä kokkaamalla Susanan ja Kliselan synttäreiden (muutama viikko takaperin) kunniaksi paprika-peruna-kanavuokaa ja ruokajuomaksi aitoa suomalaista sangriaa. Ainakin ruoka maistui ja kenties surukin muuttui iloksi ainakin hetkellisesti.

Siirryin vaihteeksi oppilaan rooliin, kun Fundacaolla alkoi kolmepäiväinen piirilevysuunnittelun tiiviskurssi. Valitettavasti vain joudun jättämään kurssin yhteen päivään, koska huomenna menen Maringaan tapaamaan osavaltion poliisia. Menen sinne hakemaan todistusta siitä, että olen rekisteröitynyt Brasiliassa oleskelevaksi ulkomaalaiseksi. Virallinen henkilökortti ei ole vieläkään valmis, vaikka sen hakemisesta on nyt kulunut päivää vaille kaksi kuukautta. Tarvitsen tämän virallisen todistuksen päästäkseni tekemään ajokorttiin vaadittavan psykokokeen, jota ennen en voi aloittaa ajotunteja. Teoriatunnit autokoulussa edelleen yhtä tappavan tylsiä, kuin tähänkin asti.

Eipä ole paljoa kerrottavaa näistä viimeisimmistä päivistä, kun olen vain ollut töissä kahdeksasta kuuteen ja sen jälkeen tylsistynyt auokoulussa seitsemästä puoleen yhteentoista. Onneksi näitä teoriatunteja ei ole kuin puolitoista viikkoa. Jotain olen toki oppinutkin; sanastoa porttugaliksi esim. vesiliirto, töötti ja sisäinen verenvuoto, sekä tilastotietoa sen verran, että Brasilian liikenteessä tulee vuosittain 27000 ruumista.

Tyypilliseen tapaan hiipparoin aamulla puoliunisena työpaikalle ja käyn ensitöikseni hörppäsemässä kupillisen erinomaista brasilialaista kahvia takapihalla. Sen jälkeen poimin sihteeriltä avaimet, avaan elektroniikan salin ja käynnistän tietokoneen. Poikkeus tavanomaiseen rutiiniin tulee siinä vaiheessa, kun suuntaan selaimen kohti Googlen hakupalvelua, mutta ruudulle lävähtääkin vain pornoa ja peniksenpidennystä. Aamupäivä vierähtää tehokkaasti kun yritän puhdistaa spywaren saastuttamia koneita ja installoin kaikenmaailman turvakilkkeitä uudelleen.
Illalla aloitan autokoulun osallistumalla ensimmäiselle teoriatunnille. Tavoitteeni ei ole kangistaa äitiäni kauhusta, vaan hankkia moottoripyöra ja moottoripyöräkortti liikkumisen helpottamiseksi. Tiedostan kyllä itse varsin hyvin, ettei liikennöintikulttuuri täällä ole niitä maailman turvallisimpia, mutta jonkun kulkuneuvon täällä maaseudulla tarvitsee. Ensin toiveikkaasti ajattelin, ettei minun varmaankaan tarvitse kuin vain osallistua käytännön pyöräopetukseen, sillä onhan minulla jo autokortti suomesta. Karu totuus paljastui, kun totesin, ettei hienossa EU-ajokortissani ole tekstejä millään muulla kielellä, kuin suomeksi ja ruotsiksi. Voi vain arvata kuinka helposti täältä löytää viranomaisten valtuuttaman ajokortin kääntäjän, joka osaisi suomea.
Joudun siis läpäisemään myös teoriaosan, johon kuuluu pakolliset luennot, tavanomainen monivalintakoe ja lisäksi ns. psykoteknin koe. Tämän psykokokeen tarkoituksena on ilmeisesti seuloa henkisesti ratin taakse kykenemättömät tapaukset pois. Minuun korvaani koe kyllä kuulosti täysin absurdilta ja turhalta rahastukselta. Testiin saattaa mm. tulla tehtävä, jossa pitää vedellä ripeään tahtiin sentin mittaisia viivoja paperille ja kun kokeen valvoja sanoo hep, niin laittaa yhden viivan sijasta ruksi.

Herään äärimmäiseen lotinaan, ulkona tulee vettä kirjaimellisesti enemmän, kuin meidän vajaapaineesta kärsivästä suihkusta. Varsinainen grillailusää ajatelen, ennenkuin ehdin nousta sängystä on sade kuitenkin jo lakannut.

Eilinen meni rauhallisissa merkeissä, enkä vieläkään päätynyt kokeilemaan todellista Campo Mouraon yöelämää, jos sellaista onkaan. Gilsonin kanssa kävimme ensin kahdella oluella ja menimme sen jälkeen hänen yläkerran naapuriin katsomaan filmiä. Elokuva kertoi Texasissa kuolemaantuomitun miehen tarinan. Viihdearvoltaan filmin kanssa tasaväkinen oli kyllä myös kotimatkani pääkatua pitkin. En vieläkään lakaa hämmästelemästä, miten kadulla hengailu ja kaljoittelu voi olla niin suosittu harrastus aikuisten ihmisten keskuudessa.

Tänään siis herättyäni käyn nautiskelemassa vajaapainesuihkusta ja ajattelen aloittaa päivän tarmokkaasti. Sillä välin ulkona alkaa uudelleen sataa täydellä teholla ja tarmokkuuteni väistyy. Päätän torkkua vielä tovin. Seuraava herätys on puolilta päivin, kun Juliano tulee käskyttämään, että on aika lähteä grillibileisiin.

Firman takapihalla ovat työntekijät perheineen istuskelemassa, pelaamassa biljardia sekä pöytäfutista. Yritän hankalasti selittää, että kenties pöytäjalkapalloa suositumpi peli Suomessa on pöytäjääkiekko. Jääkiekko on konseptina tuntematon ja kielitaitoni ei riitä sujuvasti kuvailemaan sitä nerokasta Stigan kehittämää mekanismia, jolla pikku pöytälätkäukkoja likutellaan.

Ehdoton näky on grillilihan saapuminen. Valmiiksi kypsennettyinä paikalle tuodaan kolme vartaisiin pujotettua lehmän kylkeä kylkiluineen. Kyljykset laitetaan pystyyn toisiaan vasten nojaamaan keskelle pöytää. Tästä arviolta reilusti yli viidenkymmenen kilon satsista saavat kaikki sitten vuorollaan käydä veistelemässä itselleen mieluisat köntit grillikylkeä. Keitetyn maniokin ja oluen kanssa kerrassaan ihanaa. Työyhteisössä ei ole valittamista ja viihdyn pirskeissä loppuun saakka. Ruokaa, juomaa, pelejä, tanssia ja jopa pullonpyöritystä.

Ilmeisesti kotiin päästyäni taisin sammahtaa ylensyöneenä ja hippasen juoneena. Päivän kolmas herääminen tapahtui sitten vasta iltayhdeksältä.

Tein radikalin päätöksen pysytellä Campo Mouraossa tämän viikonlopun. Ennen töista lähtöä tiedustelin kavereilta, että mitä kaikkea täällä voi tehdä viikonloppuisin. Vihjeeni ymmärrettiin ja työkaverini, sekä englannin oppilaani Gilson lupasi viedä minut halpaan olutpaikkaan (niinkuin täällä muutenkaan niin kallista olisi) lauantaina ja sunnuntaille puolestaan olisi luvassa firman grillibileet.

Työpaikan poikien kanssa oli taas futisvuoro varatattuna. Minua kylla varoitettiin, etä halli olisi melkoisen kaukana. Kun minulla ei ole kuitenkaan muita kulkuneuvoja käytettävissäni, kuin omt koipeni, niin lähdin hallia kohti 50 minuuttia ennen vuoron alkua jasaavuin siltikin perille noin vartin myöhässä ja valmiiksi hikisenä.

Tälä kertaa ei pelattu pehmeällä hiekalla, vaan sisähallissa kovalla lattialla niinsanottua "salonki-futista". Peli on nopeatempoista ja huomattavasti teknisempää, kuin hiekalla pelattava versio. Etenkin teknisyys tuotti minulle, suuren potkupaloansan kasvatille, ongelmia. Kun pallo pomppii kohti se pitäisi saada otettua haltuun, stä pitäisi osata kuljettaa ja lopulta vielä jokseenkin kohdistetusti potkaista eteenpäin. Liian vaikeaa, mutta hauskaa.

Kolme kokonaista ja puolikas viidettä päivää ehti taas vierähtää, ennenkuin päiväkirja alkoi huutaa yksinäisyyttään. Tällä viikolla on vain ollut jotenkin niin saamaton olo, että ei mitään ole saanut tehtyä, ei edes päiväkirjaan raapustettua.

Kyllä sitä tietysti aina jotain saa aikaiseksi, tässä aivan äskettäin mm. kehitin suorastaan niksi-pirkkatasoa olevan ratkaisun erääseen ongelmaan. Nimittäin meidän kotiapulainen ei salli minun säilyttää roskapussia huoneessani, vaan siivoaa aina vasta aloitetun pussin pois tuomatta uutta tilalle. Kun sitten pitäisi leikata kynnet ilman lähistöllä olevaa roskista on niksi-pirkka-aivoille tarvetta.

Tee läpinäkyvän kämmenen kokoisen Minigrip-pussin pohjaan juuri kynsileikkurien mentävä aukko. Kun leikkaat kyntesi Minigrip-pussin sisällä, eivät kynnenpalaset lentele pitkin ja poikin, vaan jäävät kätevästi pussiin.

Asteittain olen myös virallistamassa asemaani täällä Brasiliassa. Jo viimeviikolla sain postitse hienon muovisen CPF-korttini, jota voin vilautella sitten pankeissa, viedovuokraamoissa yms. Maanantaina kävin jonottamassa pari tuntia ja vastailemassa pikkutarkkoihin taustatietokysymyksiin, kuten ammatti, koulutustaso, venhempien nimet yms, saadakseni itselleni tilin. Pankista vielä soittivat tyopaikalleni ja kysyivät palkkaani, mutta lopulta minulle myönnettiin käyttötili Banco do Brasil:iin.

Tiistaina löysin sattumalta uimahallin. Onnesta soikeana menin kysymään aukioloaikoja ja hintoja. Valitttvasti halliin ei ihan noin vain pääsekään pulikoimaan milloin haluaa. Ensin pitää käydä rekisteröitymässä kaupungin liikuntatoimessa ja varaamassa oma uima-aika kaksi tai kolme kertaa viikossa. Uima-ajat ovat vain kovin täynnä, joten se ei ehkä edes onnistu.

Kuten sanotaan, niin vaihtelu virkistää. Vaihdoin portugalin sanastoprojektin lähdemateriaalin ainakin väliaikaisesti VEJA-lehden artikkeleista laulujen sanoituksiin. Bela, linda, criatura bonita...

Eilen kun saavuimme tänne Vinceslaohon oli jo niin myöhä, että muut paisi Paulinhan veli olivat jo nukkumassa. Tänään sitten herättyäni melkein suoraan lounaspöytään tapasin Paulinhan vanhemmat ja isoäidin.Tapaaminen ei suinkaan ollut ensitapaaminen, sillä kaikki he olivat myös vieraina häissä, joihin menin Paulinhan kutsumana heti ensimmäisenä Brasilian viikonloppunani. Paulinhan vanhemmat, isoäiti ja isoveli asuvat siis kaikki saman katon alla. Sen lisäksi ovella tai sisällä käy vähän väliä poikkeamassa joku sukulainen tai tuttava. Paulinhan veljen kihlattu, joka myös oli niissä häissä tuli jossain vaiheessa hengailemaan kämpälle samoin Claudia, jonka tapasin eilen. Tupa oli siis täynnä väkeä ja suurimman osan tunsin edes jokseenkin entuudeltaan. Kuriositeettia mainittakoon, että Claudia kutsuu Paulinhan isoäitiä isoäidikseen, vaikkei asia näin olekaan. Lämmin henki ja paljon poskisuudelmia, varsinaista suurperhe-elämää.

Ensimmäinen pitämäni englannintunti on nyt takana. Oman subjektiivisen arvioni mukaan kaikki meni erinomaisen täydelisesti ja ainakin itse nautin opettamisesta.

Luvan kanssa livistin töistä aikaisemmin ja hyppäsin taas bussiin. Ensiksi Maringaa ja sielta Presidente Prudente (varovainen presidentti) nimiseen kapunkiin, joka on Säo Paulon osavaltiossa. Ensimmäisessä bussissa aiheutin yleistä hämminkiä ripustamalla korvalappu-matkaradioni kuuluvuuden parantamiseksi naruun, jolla kuskia pyydetään pysähtymään. Bussi tietenkin pysähtyi ja minä asiasta mitään tietämättömänä puolinukuksissa korvalaput päässä en kuullut, enkä ymmärtänyt mitään mitä ihmiset alkoivat hälistä ympärilläni.

Presidente Prudentessa minua olivat vastassa Paulinha serkkunsa Claudian kanssa. Jatkoimme autolla matkaa Presidente Vinceslaohon, jossa Paulinhan vanhemmat asuvat. Tämä presidentti on vielä Campo Mourãotakin pienempi paikkakunta. Perjantai-illan menomesta on yhden korttelin mittainen kadunpätkä keskustassa, johon porukka tulee autoinensa istuskelemaan ja kaljoittelemaan ja ajamaan pillurallia. Loppuillan painopiste siirtyy muutaman läpiyön kaljaa myyvän huoltoaseman läheisyyteen.

Ukkonen jyristelee pitkin Campo Mourãota ympäröiviä peltoja ja sade piiskaa ikkunaa. Taskulampun valossa Jogi kirjoittaa päiväkirjaansa.

Salama tosiaan iski kunnon jytinällä johonkin lähistölle ja samalla katkesi sähköt. Ilmeisesti sähkökatkos on kuitenkin varsin paikallinen, sillä kadun toisella puolella näyttäisi vielä olevan valoa ikkunoissa.

Voisin syödä, mutta ruoka ei lämpeä ainakaan mikrossa, voisin lukea, mutta pimeys häiritsee, voisin tehdä rästihommia installaatiokurssille, mutta tietokonekin tarvitsee virtaa, voisin mennä suihkuun, mutta vesi olisi kylmää (lähetän jokupäivä valokuvan brasilialaisesta suihkuvedenlammitysvermeestä). Kyllä sitä voi todeta olevansa kohtuullisen riippuvainen sähköenergiasta. Taidan lähteä kuntosalille katsomaan, olisiko siellä valoisampaa.

Salilla oli sähköt, mutta palattuani pimeys jatkuu edelleen. Hikisyys vei voiton mukavuudenhalulta ja kylmä suihku sai kelvata. Myös nälkä vei voiton laiskuudesta ja pimeässä kaasulieden äärellä lämmittelin itselleni llallista. Enpä olisi aiemmin tullut ajatelleeksi, että kananmunan voi läpivalaista taskulampulla, siitä tulee hassu kellertävä mollukka.

Päivään kuuluu toki muutakin, kuin pimeyttä. Sain kehuja porttugalinopettajaltani, kun olin löytänyt aikakausilehden artikkelista viittauksen kuuluisan porttugalilaisen runoilijan Camõesin runoon. Kyseistä runoa oli käytetty erään laulun sanoituksissa, jotka olimme käyneet läpi edellisellä viikolla portugalintunnilla.

Säkeistö Camõesia, suomentanut A. Poikola (suomennokseen kannattaa suhtautua suurella varauksella, sillä kuten tiedätte se on tehty noin suunnilleen kahden ja puolen kuukauden portugalin opiskelun jälkeen)

Amor é um fogo que arde sem se ver,
é ferida que dói, e não se sente;
é um contentamento descontente,
é dor que desatina sem doer.

Rakkaus on tuli, joka polttaa näkymättä,
se on haava, joka sattuu, muttei tunnu;
se on iloa tyytymättömyydessä,
se on kipu, joka tekee hulluksi, muttei satu.

Artikkeli puolestaan käsitteli lääketieteellistä tutkimusta, jonka mukaan sydänsurut voivat olla oikeasti haitallisia sydänlihaksen toiminnalle. Artikkeli päättyi sanoihin: "O amor, portanto, pode ser um descontentamento descontente" eli "Rakkaus voi siis olla tyytymättömyyttä tyytymättömyydessä". Ensilukemala viimeinen lause jäi merkityksettömäksi, vaikka ymmärsinkin erikseen jokaisen sanan merkityksen. Kaikki valkeni, kun ymärsin sen olevan viittaus tai muunnelma Camõesin runoudesta.

Taisi mennä monimutkaiseksi. Homman ydin on kuitenkin siinä, että ainakin minua motivoi ja riemastuttaa löytää sattuman kautta tällainen esimerkki kielen rikkaudesta, joka ulottuu paljon pelkkiä sanoja syvemmälle. Kenties joku päivä kykenen hallitsemaan tätä kieltä niin, että itsekin pystyn ilmaisemaan itseäni hiemän rikkaammin ja sävykkäämmin, kuin tällä hetkellä.

Loistavasti nukutun yön jälkeen tunnen itseni terveeksi ja pirteäksi. Puoli päivää poissa töistä kuitenkin tarkoittaa, että olen puoli päivää myöhässä tuntien valmistelussa. Kuten jo aikaisemminkin tuli todettua, niin pätevän oppimateriaalin tuottaminen portugaliksi on todella työlästä. Välillä tuntuu, että olisi parempi vain selittää asiat, mutta kun selittäminenkään ei onnistu valmistelematta. Tällä hetkellä tehottomuuteni on sitä luokkaa, että parin tunnin harjoituksen valmisteluun menee melkein kokonainen päivä.

Lisänä kiireeseen tulee vielä viimesyksyisen installaatiotyöpajakurssin lopullinen deadline. Ryhmätyön eteen olisi vielä jokunen korsi kekoon kannettava loppuraportin valmistelun muodossa. Nooh, ei täällä Brasiliassa brasilialaisten kanssa oikein stressatakaan osaa.

Heraan aamuyolla viidelta ja paskannan ponton puolilleen ruskeaa lietetta.Heraan puoliseitsemalta ja paskannan kolmasosapontollisen vaaleanruskeaa lietetta. Viela ennen toihinlahtoa kayn varmuuden vuoksi turauttamassa etelaisen taivaan tahtikartan posliinille.

Olo on sanalla sanoen kuvottava ja vain vaivoin jaksan hymyilla hyvat huomenet tyotovereille. Lounastauolla kaadun sankyyn, enka siita enaa nouse muutamaa vessareissua lukuunottamatta ennen iltaseitsemaa.

Suurin ja ehka ainoa ilo naissa turistiripuleissa on, etta kerrankin on joku syy ja oikeutus kakkahuumorin viljelyyn. Taalla ei vain valitettavasti ole oikein kelle vitsailla. Jos minulle joku tanaan soittaisi ja kysyisi, mita kuuluu, niin varmaankin vastaisin: “Paskaaks tassa...”.

Kamppikset, jotka eivat syo mitaan tuoreita vihanneksia naljailevat, etta salaatti on pahasta terveydelle. Illan tullen olo on kuitenkin kohentunut hieman ja uskalsin jo syoda paivan ensimmaisen ateriankin, riisia pavuilla, kuinkas muuten.

On kasittamatonta, kuinka olenkin onnistunut heraamaan jo parin viikon ajan seitsemalta. Tanaaamuna heraaminen tuotti ensimmaista ketaa todellisia vaikeuksia. Syykin on selva, silla viimeoinen kyyti oli bussivaihtoehtoon nahden paitsi turvaton niin myos pitkakestoinen.

Pysahdyimme ensin Cascaveliin Diegon vanhempien talolle kokkaamaan ja syomaan illallista. Taman jalkeen pakkasimme autoon eraan Maringaan muuttavan Diegon ystavan koko muuttokuorman. Kun paasimme vihdoin jatkamaan matkaa oli kello jo kaksi yolla. Kaiken huipuksi viela noin kymmen kilometria ennen Campo Mouraota autosta puhkesi rengas, mika tietysti aiheutti oman pikkuviiveen matkaan já lopulta paasin nukkumaan vasta neljan jalkeen eli kolme tuntia ennen heratysta.

Yllattaen olen karsinyt lievasta energiavajauksesta já paiva tuntuukin lipuneen jokseenkin sumuisena ohi.

Eilen matkustin tanne aivan Paraguayn ja Argentiinan rajan tuntumaan Foz do Iguazuun, joka on kuuluisa Niagaran putouksiakin suuremmista vesiputouksista. Ystavani AIESEC Maringasta Foiz on nyt taalla vanhempiensa luona viettamassa yliopiston kesalomaa, joten majoitus ja turistiopas hoituivat.

Illalla menimme yksiin raveihin (siis ei hevos-, vaan tekno-) ja eras Foizin ystavista joutui lainaamaan henkilollisyystodistusta, koska oli alaikainen. Ei mitenkaan niin kummallista, mutta kun siihen lisaa, etta se samainen alaikainen ystava toimi meidan kuskina, niin paastaan taas niinsanottujen kulttuurierojen pariin.

Ravit oli ja meni ja aamulla nousimme pirteina suoraan lounaspoytaan. Lounaan jalkeen laksimme katsastamaan ne putoukset. Onhan ne kieltamatta vaikuttava naky, vaikkei nyt ole edes sadekausi, joten veden maara putouksissa ei ole maksimissaan. Turistikierros jatkui visiitilla Argentiinaan. Menimme paikalle, josta nakee kolmeen valtioon kahden rajajoen, Rio Iguazu já Rio Paraná, yhtymakohdassa.

Nyt olen matkalla takaisin Campo Mouraoon. Kuskina on Diego, se hullu psykologoi, johon tutustuin viimeviikonloppuna. Bussi olisi ehka sittenkin ollut turvallisempi vaihtoehto, silla Diego nayttaa nauttivan seka oluesta etta pilven poltosta ajaessaan!

Kysymykseni: “Why would you like to study english?”
Tulevan oppilaani vastaus: “En ymmartanyt kysymysta”

Pidin siis tanaan haastatteluja tekniikan englannin kurssille haluaville selvittaakseni heidan tasonsa. Siis mina, joka parhaimmillaan taisin saada kasin englannista ja senkin saalista alan tosissani pitaa englannin kurssia taalla. Tosissani myos uskon, etta minulla on jotain annettavaakin oppilaille, silla niin pohjalta lahdetaan kielitaitoa kasvattamaan.

Jotain mataa kylla pitaa Brasilialaisen peruskoulun englanninopetuksessa olla, kun kukaan kahdeksasta haastattelemastani oppilaasta ei kolmen, viiden tai perati kahdeksankaan vuoden englanninopintojen jalkeen osannut oikeasti juuri mitaan. Juuri mitaan tarkoittaa siis viela paljon vahemman mita mina osaan esimerkiksi ruotsia (tulihan sitakin heikolla menestyksella viisi vuotta tahkottua).

Vastusparka kuoli karyten. Taytynee ottaa takaisin muutama sana eilisista oppilaille osoitetuista kehuista. Tanaan yksi sahla laittoi mitattavaan vastukseen kymmen kertaa suuremman jannitteen, mita seka suullisesti, etta kirjallisesti antamissani ohjeissa kaskin. Enka kylla ota tasta syyta niskoilleni, vaikka kommunikaatio oppilaiden kanssa saattaakin valilla takellella. Vastus siis sitten savustui ilmaan levittaen miellyttavaa palaneen tuoksua ymparistoonsa. Muutoi opetushommat sujuivat jo jouhevammin kuin eilen ja uskon, etta tulen pitamaan tyostani.

Illalla menimme tyopaikan futisporukan kanssa pelaamaan korista. Vajaasta pituudestani huolimatta voin sanoa, etta suhteessa muihin pelaajiin menestykseni koriksessa oli moninkertaista jalkapalloon verrattuna. Varsin urheilullinen viikko tahan asti, ettenko sanoisi.