Loistavasti nukutun yön jälkeen tunnen itseni terveeksi ja pirteäksi. Puoli päivää poissa töistä kuitenkin tarkoittaa, että olen puoli päivää myöhässä tuntien valmistelussa. Kuten jo aikaisemminkin tuli todettua, niin pätevän oppimateriaalin tuottaminen portugaliksi on todella työlästä. Välillä tuntuu, että olisi parempi vain selittää asiat, mutta kun selittäminenkään ei onnistu valmistelematta. Tällä hetkellä tehottomuuteni on sitä luokkaa, että parin tunnin harjoituksen valmisteluun menee melkein kokonainen päivä.
Lisänä kiireeseen tulee vielä viimesyksyisen
installaatiotyöpajakurssin lopullinen deadline. Ryhmätyön eteen olisi vielä jokunen korsi kekoon kannettava loppuraportin valmistelun muodossa. Nooh, ei täällä Brasiliassa brasilialaisten kanssa oikein stressatakaan osaa.