Tämä on niitä hetkiä, kun voi nauraa ääneen itselleen. Olen päässyt hiljattain vauhtiin Dan Brownin Anjos e Demônios kirjan lukemisessa portugaliksi. Tarina on mukaansatempaava, kardenaaleja murhataan taidetta tihkuvassa Roomassa Vatikaanin konklaavin aikaan. Lukeminen portugaliksi on vielä hitaanlaista, mutten malta laskea kirjaa käsistäni. Pieni vaihtelevan kesä-talvi-kesä-sään aiheuttama flunssanpoikanen antaa oivallisen tekosyyn jäädä kotiin lukemaan ja keittelemään teetä.

Lukunautinto keskeytyy yllättäen, kun keittiöstä leijailee sieraimiini omituinen poltettujen yrttien tuoksu. Juoksen toteamaan tilanteen, pannun pohjalla on kaksi hiiltynyttä ja käryävää teepussia. Enkelit ja Demonit, Robert Langdonin ensimmäinen seikkailu on todella on todella niin mukaansatempaava, että onnistui polttamaan teen pohjaan!

Viime sunnuntaista lähtien on eräs moniulotteinen ja hämmentävä ajatus palannut mieleeni toistuvasti eri muodoissa. Makoilin silloin sohvalla Franin kanssa, katselin hänen silmiinsä ja hymyilin. Yllättäen hän kysyi, mitä ajattelen? Tovin verran jouduin pukemaan ajatuksiani sanoiksi. Sillä hetkellä pohdin, kuinka onnellisessa asemassa olenkaan ja ennenkaikkea, kuinka olen tähän päätynyt.

Vähän reilu kuukausi sitten, tarkemmin sanottuna 15 heinäkuuta olin Maringassa yksissä yliopiston opiskelijabileissä. Tuona iltana mielialani ei ollut huipussaan, koska olin lievästi ihastunut Campo Mourãossa tyttöön, jonka poikaystävä oli palaamassa talvilomien ajaksi takaisin Campo Mourãoon. Bileissä Glaucia vinkitti minulle, että Fran on kuulemma kiinnostunut minusta ja että minun pitäisi napata hänet. Todellisuudessa Fran oli vain ohimennen tiedustellut, seurustelenko minä? Illan myötä Glaucian, muiden ystävien ja oluen myötävaikutuksella (kuinka lapsellista) minä ja Fran kohtasimme.

Tietääköhän Glaucia kuinka suuri vaikutus hänen silloisella toiminnallaan on ollut minun elämääni? Entä jos Fran olisi silloin jäänyt kotiin lukemaan tenttiin, niinkuin oli aikonut tai minä olisin jäänyt Campo Mourãoon vokottelemaan varattua naista? Kuinka monen asian summa onkaan, että voi yhtenä helteisenä sunnuntaina maata sylikkäin ja onnellisena ihanan naisen kanssa jossain kaukana Suomesta eteläisellä pallonpuoliskolla.

Tämä ajatus joka on toistuvasti palannut mieleeni on siis pohjimmiltaan vain erilaisten tapahtumien syys-seuraussuhteiden tiedostamista tai arvailua. Ajatus on moniulotteinen koska ajan myötä uskomattoman monien ihmisten toiminta on vaikuttanut minuun ja toisaalta oma toimintani on vaikuttanut monien muiden ihmisten elämään. Hämmentävaää on myös havaita kuinka kauaskantoisia ja ennalta arvaamattomia vaikutuksia kaikilla pienillä teoilla voi olla.

Sain meiliä ystävältäni Vipeltä, joka kertoi, että oli varannut lentoliput tänne Brasiliaan tyttöystävänsä Jaanan kanssa. Vipe ja Jaana tapasivat toisensa perustamamme espanjankerhon puitteissa. Minä sain idean espanjankerhon perustamiseen aikanaan ollessani vaihdossa Meksikossa. Lähdin Meksikoon koska alunperin kiinnostuin espanjankielestä ollessani kielikurssilla Barcelonassa. Äitini maksoi minut kielikurssille, koska oli itse nuorenpana ollut kielikurssilla englannissa ja halusi mahdollistaa minulle saman kokemuksen.

Onko Vipen ja Jaanan suhde siis seurausta siitä, että minun äitini vuosikymmeniä takaperin vietti kesän englannissa? Ei yksistään, mutta tälläkin asialla on kenties ollut vaikutusta nykytilanteeseen. Vastaavia ajatusketjuja on pulpahdellut mieleeni sitten viime sunnuntain vähän joka asiasta. On suorastaan addiktiivista hämmästellä kaikkia pieniä ja suuria syitä ja seurauksia.

Sirkusesitys peruuntui, mutta elämä hymyilee edelleen :)

Vaikea selittää suomeksi, mistä on kysymys, kun olen oppinut sirkustermistön vain portugaliksi. Tästä kuitenkin kun kaatuu eteenpäin, niin ei putoa, vaan nätisti pyörähtää yhden kierroksen kankaiden varassa ilmassa. Oli siinä silti vähän paskat housussa, kun maahan oli kolmisen metriä matkaa.

Jogin Brasiliablogi on nyt pienellä tauolla, mutta tauko on vain väliaikainen. Pyydän ystävallisesti aktiivista lukijakuntaani olemaan unohtamatta minua.

Olen liittynyt pieneen sirkusryhmään, jonka kanssa meillä on esiintyminen Ubiratã nimisen kaupungin päätorilla ensiviikon perjantaina 19.8.2005. Esiintymismahdollisuus tuli hieman yllättäen ja toistaiseksi meillä on 50 minuutin spektaakkelista ensimmäiset 10 minuuttia valmiina, mikä tarkoittaa sitä, että olen harjoituksissa päivittäin melkein puolille öin seuraavan viikon ajan. Kotona käyn syömässä, nukkumassa ja suihkussa, joten päiväkirjoittelulle ei pahemmin jää aikaa.

Aikaisemmin jos minua on kutsuttu pelleksi olen loukkaantunut. Eilen ohjaaja toivoi minun jatkavan sirkusryhmän kanssa ja sanoi, että "minussa on syntymässa pelle", mikä oli mitä suurin kohteliaisuus. Pelleilyä ei voi opettaa, sen pitää tulla sisältä. Tässä tämänhetkisessä näytelmässä en kuitenkaan ole pelle, vaan tanssin, heittelen devil-stickejä, ja harrastan pariakrobatiaa, vai miksiköhän sitä kutsutaan, kun mies nostelee naista olkapäälle ja sieltä niskan taakse jne.

Fran, minä ja Klis viettämässä pienimuotoisia synttäreitä.