Jogin Brasiliablogi on nyt pienellä tauolla, mutta tauko on vain väliaikainen. Pyydän ystävallisesti aktiivista lukijakuntaani olemaan unohtamatta minua.
Olen liittynyt pieneen sirkusryhmään, jonka kanssa meillä on esiintyminen Ubiratã nimisen kaupungin päätorilla ensiviikon perjantaina 19.8.2005. Esiintymismahdollisuus tuli hieman yllättäen ja toistaiseksi meillä on 50 minuutin spektaakkelista ensimmäiset 10 minuuttia valmiina, mikä tarkoittaa sitä, että olen harjoituksissa päivittäin melkein puolille öin seuraavan viikon ajan. Kotona käyn syömässä, nukkumassa ja suihkussa, joten päiväkirjoittelulle ei pahemmin jää aikaa.
Aikaisemmin jos minua on kutsuttu pelleksi olen loukkaantunut. Eilen ohjaaja toivoi minun jatkavan sirkusryhmän kanssa ja sanoi, että "minussa on syntymässa pelle", mikä oli mitä suurin kohteliaisuus. Pelleilyä ei voi opettaa, sen pitää tulla sisältä. Tässä tämänhetkisessä näytelmässä en kuitenkaan ole pelle, vaan tanssin, heittelen devil-stickejä, ja harrastan pariakrobatiaa, vai miksiköhän sitä kutsutaan, kun mies nostelee naista olkapäälle ja sieltä niskan taakse jne.