Askelen on kevyt, hymy herkässä, linnut laulaa ja mieli on virkeä. On suorastaan hämmentävää havaita omassa mielialassaan näin dramaattinen muutos. Parin viikon takaisesta kiukkuisesta vitutuksesta ei tunnu olevan edes muistoa jäljellä ja hyvä niin. Mitä tähän tarvittiinkaan? Ei muuta kuin hieman naisen kosketusta, uusia ystäviä ja harrastuksia. Kahdella sanalla sanoen, vaihtelua arkeen.

Ensinnäkin, kaksi ja puolin viikkoa takaperin kun päätin jäädä viikonlopuksi Campo Mouraoon tutustuin hieman paremmin porukkaan täältä. Nyt voin oikeasti sanoa että minulla on kavereita täällä omassa kotikaupungissani, on porukkaa, jotka kutsuvat katsomaan jalkapallofinaalia, bileisiin ja harrastuksiin.

Toiseksi (kronologisessa, ei tärkeysjärjestyksessä), puolitoista viikkoa sitten kun tapasin Franin, en muistanutkaan kuinka ihanaa onkaan ihastua. Tiedättehän, kun äijä kävelee sellainen pöllämystynyt hymä naamallaan paikasta ja ajasta riippumatta.

Kolmanneksi, viimelauantaina kun näin kerralla satoja oikeasti taitavia capoeiran harrastajia Grupo Maculelên kansainvälisesssä kokoontumisessa, en voinut välttyä motivoitumasta entisestään tätä harrastustani kohtaan. Uutuutena liityin vielä sirkusryhmään, joka harjoittelee päivittäin, joten tekemisen puutetta ei tule olemaan.

Neljäs ilonaiheeni on työn puolesta, sillä sain mielenkiintoisen vastuun suunnitella hammasterapialaaserkojeen mikropiirin. Tämä hammasterapialaaserkoje on tarkoitus tulla ihan tuotantoon asti.

Eli hyvin pyyhkii ja hymyilyttää!

Jonotamme puoli tuntia päästäksemme sisään psykologianopiskelijoiden bileisiin. Tapahtumapaikka on pieni täyteen ahdettu liikuntasali, täyteen ahdettu jo tässä vaiheessa kun ulkona odottaa vielä ainakin saman verran lisää ihmisiä. Sisäänpääsymaksu oikeuttaa juomaan olutta tai jotain vodkadrinkkejä niin paljon, kuin sielu tai ruumis sietää. Käytännössä juomista rajoittaa yksi ainoa baaritiski, jonka luokse jengi puskee, kuin päälavalle festareilla.

Seuraava puolituntinen kuluu kyynärpäitä väistellessä bissenhakumissiolla. Palkintona saan kaksi tuopillista, joista ensimmäisen juon janooni. Toista olutta nautiskellessani minua alkaa vituttaa. Riistohintaiset bileet vailla minkäänlaista organisointia. Ovatkohan nämä tontut koskaan kuulleet paloturvallisuusohjeista, 500 ihmistä liikuntasalissa, jossa on yksi uloskäynti. Ja voisi tuon oluenjakelunkin järjestää jotenkin fiksummin, tyyliin yhdestä päästä tiskille ja toisesta ulos. Nyt piti täysien tuoppien kanssa puskea vastavirtaan janoisen ihmismeren läpi.
Kaikenlisäksi onnituin olutmission aikana hävittämään kaikki seurueeni yhdeksän muuta jäsentä. Toisaalta musiikki on niin kovalla, ettei keskustelusta tulisi mitään, eikä tanssijalkaa vipata tippaakaan. Katson parhaaksi juroutua rappusten viereen seinustalle odottelemaan, josko joku ihme saisi minut piristymään.

Glaucia löytää minut jurottamasta rappusilta ja puhuu jotain, mutta minä en kuule mitään. Glaucia puhuu uudestaan ja täällä kertaa kuulen jotain, mutten ymmärrä mitään. Glaucia huutaa korvaani ja korvaan sattuu, mutten edelleenkään ymmärrä mitään. Kun musiikissa tulee pieni tauko ymmärrän, että Glaucian ystävä Fran on kuulemma halukas ”olemaan” kanssani!

Fran on pirullisen hyvännäköinen nainen, mutta muuta en hänestä tiedäkään. Jotenkin olin olettanut, että hänkin seurustelisi. Jurouteni laantuu hieman, mutta edelleen olen kaukana siitä mielentilasta, että lähtisin flirttailemaan, tai tekemään jotain muuta yhtä-älytöntä.

Vaikka tämä tapa, että kaveri esittelee toisen kaverin ”siinä mielessä” tai puhuu hänen puolestaan on minulle tuttu jo Meksikosta se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Illan mittaan yksi jos toinenkin tulee vinkittämään, että minun kannattaisi ryhtyä johonkin toimiin Franin nappaamiseksi. Koska olen lähtökohtaisesti hitaalla vaihteella tänään yleisön painostus ei juurikaan tehoa.
Jotain kuitenkin tapahtuu, huomaan suutelevani intohimoisesti tätä ihanaa, kaunista, tummaa, kiharatukkaista, suklaasilmäistä brasilialaista. Loppuyön olemme erottamattomat.

Seuraavana päivänä saan kuulla, että ilmeisesti tyttöjen toveripiiri tuli jossain vaiheessa siihen tulokseen, että on ajanhukkaa yrittää saada tätä suomalaista yhtään aloitteellisemmaksi ja keskittyivät neuvomaan Frania: ”pussaa vaan sitä suoraan, ei se kumminkaan tee aloitetta, se on suomalainen”.

Yleisö alkaa näemmä jo hermostua, kun ei juttua tule. No kirjoitetaan nyt sitten, vaikka sormet on kyllä niin kohmeessa, ettei meinaa näppäimille taipua. Viimeyönä mitattiin kylmin lämpötila neljään vuoteen Paranan osavaltiossa -3,5 Celciusta. Televisiossa näytetään myös dokumenttiohjelmia vuoden 1975 hurjasta talvesta, jolloin Curitibassa satoi lunta. Ja kaikki tietysti jaksavat kyllästymiseen asti hämmästellä sitä, miten minä suomalainen voin valittaa kylmästä.
Koska edellisestä postistani on jo vierähtänyt tovi, niin uusia kirjoitusaiheita on tullut jo jonoksi saakka. Tällä hetkellä opiskelen jäälleen uudella puhdilla töissä ISO 9001 laatustandardia ja siitä inspiroituneena otan asiakaslähtöisen lähestymistavan aihevalintaan. Seuraavista aiheista saa äänestää kommentoimalla sen, josta kirjoitan enemmän yksityiskohtia.

Kuusi kuukautta on takana, viiteen kuukauteen ei ole ollut sutinaa sitten niin minkäänlaista, mutta onneni saattaa olla kääntymässä…

Kuukausiraha ”mensalão” on sana, joka hiljattain tuli kansan tietoisuuteen ja liitettiin politiikan sanavarastoon täällä Brasiliassa. Demokraattinen päätöksenteko sujuu huomattavasti kivuttomammin, kun hallituspuolue voitelee opposition kansanedustajia pienellä kuukausirahalla…

Sen sijaan, että kirjoittaisin jo tapahtuneesta kerron tulevaisuudensuunnitelmistani. Perjantaina aion matkustaa Maringaan tapaamaan…

Heikki on Oulusta ja puhuu niukasti portugalia. Radek on Tsekeistä, eikä puhu portugalia. Molemmat vaikuttavat olevan juuri sen verran pihalla meiningeistä, mitä minäkin olin vielä muutama kuukausi sitten…

Orkutin kautta päädyin tutustumaan erinäisten Suomessa oleilevien brasilialaisten internet-olemukseen. Vaikuttaa siltä, että Helsingin seudulla asustelee varsin aktiivisesti blogeja ja fotoblogeja kirjoitteleva brasilialaisyhteisö, jotka ovat kaikki toistensa tuttuja. Löysin aivan mahtavan laadukkaita blogikirjoituksia kokemuksista ulkomaalaisena suomessa, valitettavasti vain portugaliksi. Lisäksi kaikilla oli kadehdittavat määrät lukijoiden kommentteja kirjoituksissaan. Heti alkoi tuntua nöyrältä kirjoitella omia juttuja, itsekritiikki nousussa ja inspiraatio kadoksissa. No Larissalta lainasin inspiraatiota tähän listamuotoiseen postaukseen.

Olen viimeisen viikon aikana tehnyt tätä:

-kävellyt päin porttia ja saanut kaksi tikkiä otsaan
-matkustanut Maringaan
-ostanut kengät
-ollut huonotuulinen lauantai-iltana ja mennyt nukkumaan biletyksen sijasta
-nauttinut alkoholia nolla annosta (lääkekuuri otsavammaan you know)
-käynyt juttelemassa selkavaivasta fysioterapeutin kanssa
-käynyt treenaamassa/hengailemassa capoeiraa kerran puistossa
-käynyt treenaamassa oikeasti capoeiraa kaksi kertaa
-käynyt salilla kerran
-suunnitellut kotisivujen uudistamista
-syönyt ulkona roskaruokaa kaksi kertaa
-kätellyt yhtä osavaltion kansanedustajaa
-ollut mukana capoeiraryhmän esiintymisessä ja tanssinut sambaa
-kärsinyt kylmästä
-oppinut/opettanut C-koodausta
-lukenut EU standardia pienille höyrysterilisointilaitteille
-lukenut blogeja ja nettikeskusteluja brasilialaisten kokemuksista suomessa
-päivittänyt omaa blogiani parikin kertaa... whuhuu
-opettanut devil-stickien hallintaa tytöille
-saanut tuntemattomasta numerosta tekstiviestin "Vc é um gatinho?" Eli oletko
sinä söpö kollikissa?
-maksanut visalaskun

Kun ottaa siteen pois otsalta ja paljastaa melkein salaman muotoisen arven, niin Daniel San muuttuu hetkessä Harry Potteriksi.

Valkoinen side, joka pilkottaa otsahiusteni välistä näyttää hämäävästi hikinauhalta tai vastaavalta. Peiliin katsoessa tulee jostain syystä mieleen Karate Kid elokuvat ja Paulinha kutsuu minua Daniel Saniksi.

Tänään toteutin pitkäaikaisen tavoitteeni ja sain ostettua itselleni kengät. Kenkäkaupoista minulla on muutama lyhyt ja ytimekäs kommentti. Ensinnäkään en yleensäkään mitenkään erityisemmin kiihotu vaateostoksilla olosta ja pahinta on, jos nimenomaan on pakko löytää joku tietty vaate, joka näyttää hyvältä eikä maksa liikaa. Kun edellä mainittuihin ympäri maailman päteviin stressitekijöihin lisää vielä ripauksen Brasilialaista palvelualttiutta, niin koitos alkaa olla jo aika kova.

Mitä tahansa kenkäkauppaa lähestyessä voi jo kaukaa havaita kolmen tai neljän myyjän partion ovella valmiina hyökkäykseen.

Myyjä kysyy tekohymy kasvoillaan (vitun huono palkka ja paskat työolot): ”päivää voinko jotenkin auttaa”.
Daniel San vastaa tekohymy kasvoillaan (mä tiedän, että sä tuut piinaamaan mua, pysy kaukana, jos haluan jotain osaan kyllä kysyä): ”kiitos, olen vain katselemassa”.
Daniel San etsii vitriineistä, jotain sopivaa kenkämallia, mutta kaupasta riippumatta vitriineissä on vain samoja kenkämalleja. Myyjä seuraa askeleen tarkasti metrikahdenkymmenen sentin etäisyydellä Daniel Sania. Daniel San ahdistuu ja yrittää yllättävällä suunnanmuutoksella saada myyjän pysymään kauempana, mutta ilman menestystä.
Kun Daniel San pysähtyy yli kolmeksi sekunniksi myyjä kysyy: ”Mikä kenkämalleista miellyttää”?
Daniel San mumisee jotain epämääräistä (ei kiinnosta mikään ja sulle mä sen viimeiseksi kertoisin, vaikka kiinnostaisikin)
Takaa-ajo jatkuu ja Daniel San muistelee mielessään, miten se kurkipotku nyt taas menikään. Tekohymykasvoillaan Daniel San sanoo ”kiitos” ja poistuu kiireenvilkkaan hengähtämään kadulle ja valmistautumaan seuraavan kaupan koitokseen.

Ja sitten kun jotain kenkämallia pyytää sovitettavaksi, niin aina se myyjä tuo varastosta vähintään kolme muuta mallia, jotka on tietenkin tuplahintaisia ja tukehduttavan rumia, argh.

http://www.psychic.kit.net/

1.Paina OK
2.Paina "Clique aqui para continuar Jogando
3. Ohjeet Suomeksi

Tällä sivulla on lista luvuista 0-99 järjestyksessä.
Ajattele mitätahansa kaksinumeroista lukua 10-99.
Summaa ajattelemasi luvun numerot keskenään ja vähennä tulos alkuperäisesta luvusta.

Esimerkiksi:

42
4+2=6
42-6=36

Laskutoimituksen jälkeen tarkista taulukosta vastaava symboli ja paina se mieleesi.
Kun olet valmis klikkaa naisen kuvaa.

Oletko valmis?

4. Paina "Você esta pronto?

Tavanomainen lounastauko, kiirehdin töistä kotia kohti ja kirjoitan samalla laina-anomusta, eli tekstiviestiä äidilleni. Batam! Otsassa jysähtää ja löydän itseni maasta päätäni pidellen. Automaattinen autotallin portti oli laskeutunut ovelasti näkökenttäni ulkopuolelta juuri otsan korkeudelle.

Nuori tyttö tulee kysymään vointiani jokseenkin järkyttynyt ilme kasvoillaan. Vasta tässä vaiheessa huomaan, että otsastani tursuaa verta aika reippaanlaisesti. Nyt jo sulkeutuneen portin sisäpuolelle on ilmaantunut mies luuta kädessä. Pyydän häneltä paperia pyyhkiäkseni veren käsistäni ja kasvoistani, mutta mies vaan tuijottaa vaitonaisena ja jatkaa lakaisemista. Pyydän toisen ja kolmannenkin kerran ja alan jo ärsyyntyä äijän kyvyttömyydestä auttaa tapaturman uhria. Lopulta luutamies ymmärtää ja katoaa sanaakaan sanomatta talonsa uumeniin.

Hetken kuluttua paikalle kiiruhtaa vessapaperin kanssa vanhempi mies, ilmeisesti edellisen isä, joka ystävällisesti kutsuu minut sisälle taloon huuhtelemaan naamani. Vessan peili paljastaa myös itselleni kuinka pelottava näky oikeastaan olenkaan verissä päin. Pahimmat veret huuhdottuani hämmästytän talon väkeä kysymällä, josko joku voisi ikuistaa tilanteen digikamerallani. Kiitän avusta ja lupaan olla varovaisempi jatkossa.

Ensimmäisistä nauruista toivuttuaan kämppikseni Juliano heittää minut ensiapuklinikalle paikattavaksi. Kokemukseni julkisen terveydenhuollon toimivuudesta Brasiliassa jää kohtalaisen positiiviseksi. Tovin odottelun jälkeen lääkäri tulee ja turhia kyselemättä puuduttaa otsani ja ompelee kaksi tikkiä. Puitteet eivät ole kovin hääppöiset, mutta olennainen tulee hoidettua nopeasti ja asiallisesti. Lähden antibioottireseptin kanssa kotiin, eikä minun tarvinnut maksaa mitään.

Tänään hankin pointsit kotiin sambaamalla niin päin persettä, kuin vain rytmitajuton rautakankisuomalainen kykenee. Kysymyksessä oli meidän Capoeiraporukan pitämä yleisönäytös. Itse en osallistunut varsinaiseen näytökseen, koska minulla ei ollut asiaankuuluvia vaatteita mukana. Näytöksen loppupuolella oli vuorossa Samba de Roda, johon osallistuin ikään kuin yleisön edustajana. Samban jälkeen opettaja esitteli minut yleisölle suomalaisena, joka on vain kuukauden verran opetellut Capoeiraa, mutta jolla on paljon axé:ta. Axé ei meinaa mitään kirvestä, vaan jonkinlaista positiivista asennetta ja iloa liittyen Capoeiran harrastamiseen.

Esimerkki axé:sta on tanssia Sambaa hymyssä suin, vaikkei osaakaan mitään. Yleisön joukosta nimittäin kukaan ei kehdannut osallistua sambarinkiin. No totta kai minun piti sitten näyttää soolona suomalaisen samba-askellus kaikelle kansalle. Hyvät naurut porukasta ainakin irtosi.