Jonotamme puoli tuntia päästäksemme sisään psykologianopiskelijoiden bileisiin. Tapahtumapaikka on pieni täyteen ahdettu liikuntasali, täyteen ahdettu jo tässä vaiheessa kun ulkona odottaa vielä ainakin saman verran lisää ihmisiä. Sisäänpääsymaksu oikeuttaa juomaan olutta tai jotain vodkadrinkkejä niin paljon, kuin sielu tai ruumis sietää. Käytännössä juomista rajoittaa yksi ainoa baaritiski, jonka luokse jengi puskee, kuin päälavalle festareilla.

Seuraava puolituntinen kuluu kyynärpäitä väistellessä bissenhakumissiolla. Palkintona saan kaksi tuopillista, joista ensimmäisen juon janooni. Toista olutta nautiskellessani minua alkaa vituttaa. Riistohintaiset bileet vailla minkäänlaista organisointia. Ovatkohan nämä tontut koskaan kuulleet paloturvallisuusohjeista, 500 ihmistä liikuntasalissa, jossa on yksi uloskäynti. Ja voisi tuon oluenjakelunkin järjestää jotenkin fiksummin, tyyliin yhdestä päästä tiskille ja toisesta ulos. Nyt piti täysien tuoppien kanssa puskea vastavirtaan janoisen ihmismeren läpi.
Kaikenlisäksi onnituin olutmission aikana hävittämään kaikki seurueeni yhdeksän muuta jäsentä. Toisaalta musiikki on niin kovalla, ettei keskustelusta tulisi mitään, eikä tanssijalkaa vipata tippaakaan. Katson parhaaksi juroutua rappusten viereen seinustalle odottelemaan, josko joku ihme saisi minut piristymään.

Glaucia löytää minut jurottamasta rappusilta ja puhuu jotain, mutta minä en kuule mitään. Glaucia puhuu uudestaan ja täällä kertaa kuulen jotain, mutten ymmärrä mitään. Glaucia huutaa korvaani ja korvaan sattuu, mutten edelleenkään ymmärrä mitään. Kun musiikissa tulee pieni tauko ymmärrän, että Glaucian ystävä Fran on kuulemma halukas ”olemaan” kanssani!

Fran on pirullisen hyvännäköinen nainen, mutta muuta en hänestä tiedäkään. Jotenkin olin olettanut, että hänkin seurustelisi. Jurouteni laantuu hieman, mutta edelleen olen kaukana siitä mielentilasta, että lähtisin flirttailemaan, tai tekemään jotain muuta yhtä-älytöntä.

Vaikka tämä tapa, että kaveri esittelee toisen kaverin ”siinä mielessä” tai puhuu hänen puolestaan on minulle tuttu jo Meksikosta se ei ikinä lakkaa hämmästyttämästä. Illan mittaan yksi jos toinenkin tulee vinkittämään, että minun kannattaisi ryhtyä johonkin toimiin Franin nappaamiseksi. Koska olen lähtökohtaisesti hitaalla vaihteella tänään yleisön painostus ei juurikaan tehoa.
Jotain kuitenkin tapahtuu, huomaan suutelevani intohimoisesti tätä ihanaa, kaunista, tummaa, kiharatukkaista, suklaasilmäistä brasilialaista. Loppuyön olemme erottamattomat.

Seuraavana päivänä saan kuulla, että ilmeisesti tyttöjen toveripiiri tuli jossain vaiheessa siihen tulokseen, että on ajanhukkaa yrittää saada tätä suomalaista yhtään aloitteellisemmaksi ja keskittyivät neuvomaan Frania: ”pussaa vaan sitä suoraan, ei se kumminkaan tee aloitetta, se on suomalainen”.