Kun elää vieraskielisessä ympäristössä, niin väkisinkin jossain vaiheessa alkaa ajattelemaan tällä vieraalla kielellä. Muistan kun olin kesän kielikurssilla Barcelonassa niin jenkkiläinen huonekaverini, joka oli kova puhumaan unissaan alkoi jo noin kahden viikon jälkeen puhumaan englannin sijasta espanjaa. Pari viikkoa takaperin bussissa istuessani sain itseni kiinni itse teosta käymässä pään sisäistä dialogia suomalaisten ystävieni kanssa portugaliksi. Kaikki puhuivat yhtä sujuvasti portugalia kuin minä, eli kaikilla oli aina välillä lieviä ilmaisutaidollisia ongelmia.

Kielen oppimisen kannalta on varmasti erittäin positiivista, että on niin sisällä hommassa, että ajatuksetkin kulkevat vieraalla kielellä. Vai kulkevatko sittenkään? Minulle tuli nimittäin mieleen, että olenkohan kenties aivotoiminnaltani taantuneempi silloin kun ajattelen portugaliksi? Mitä tapahtuu sille loistavalle idealle, joka olisi syntynyt, mikäli en olisi takellellut, lausunut hassusti tai unohtanut sanoja omassa ajatusmaailmassani?

"orkut" and its special meaning to the Finns 12/10/2004 2:39 AM
I was excitedly telling a Finnish friend of mine about orkut and how addited to it I was when she told me that "orkut" is a Finnish slang for "orgasm". So, what do you Finns think when you enter orkut? Does the word's meaning and how everybody else is oblivious to it get some grins from you?

Orkut = Trouble with Finns ???? 12/10/2004 7:00 AM
Funny story: Right after i joined Orkut, i made a shortlist of close friends that i'd like to invite. So when i invited my sister-in-law, i had no reply in the next day, but my wife got a phone call from her sister. I only heard my wife's voice tone, sounding like she was embarrassed and explaining something. When my wife came to talk to me, she was laughing her ass off and told me what her sisko told her: "WTF ur pervert husband want with me??? He just got married and already want another woman??he invited me to a f**ing porn community!!!!" by that time i realized that she didn't open the e-mail, just read the subject ;) When my wife explained to her what orkut was about, she joined and told me what "orkut" means in suomea...

Well, now i can never use a foreign word without thinking it's a porn word in Finnish.

By the way, to the Finns here: Do you know what "Porras" means in portuguese? ;) hehehe

Lainaukset
Finland-Brazil kommuunista

Meksikossa opin kayttamaan messengeria, joka tuolloin ei ollut viela erityisen laajalle levinnuyt Suomessa, Mongolian reissu teki minusta bloggaaajan ja taalta on kotiin tuomisina varmaankin orkut.

Orkut.com on Googlen yllapitama online-keskustelu-kommuuni-systeemi. Mielenkiintoisen orkutista tekee se, ettei se ole vain teini-ikaisten nettinorttien lelu, vaan on todellakin saavuttanut kriittisen massan kayttajia taalla. Joku sanoi, etta Brasiliassa olisi 40 miljoonaa nettiyhteytta ja orkutissa 10 miljoonaa Brasilialaiseksi rekisteroitynytta kayttajaa. Tama on sinansa helppo uskoa, silla ainakin omassa ikaluokassani tuntuisi, etta kaikki ovat orkutissa.

Perjantaina olin perinteisissa kesakuun bileissa (Festa Junina) Maringassa. Juhlissa ryhdyin juttusille muutaman minulle entuudestaan tuntemattoman tyton kanssa. Jossain vaiheessa tuli puhetta orkutista ja selvitin tytoille sen Suomenkielisen merkityksen. Ilta paattyi ja kukin lahti tahoilleen. Sunnuntaina, kun palasin kotiin minua odotti sahkopostissa ilmoitus: ” orkut – Letícia has invited you to join her network of friends”. Nopeata toimintaa ottaen huomioon, ettei Letícia edes tiennyt minun oikeaa nimeani (tosin nakojaan googlettamalla jogi finland paatyy minun blogiini).

Noh, minahan sitten menen uteliaana kurkkimaan Letícian profiilia. Natti tytto, joka tykkaa hyvasta musiikista ja opiskelee journalismia, tokihan tallaisen voi ystavaksi hyvaksya. Vaikka tytolla on toista sataa orkut-kaveria, niin hanen vieraskirjansa on tyhja. Hanen on taytynyt tyhjentaa se aivan askettain, silla monilla on taalla satoja tai jopa tuhansia viesteja vieraskirjoissaan. En voi olla ajattelematta sita mahdollisuutta, etta han olisi varta vasten siivonnut luurangot kaappeihin ennen uuden suomalaisystavan visiittia. No ehkei kuitenkaan, sattumaa vain ja minun vainoharhaisuutta.

Letícia oli yksi orkut-tuttavuus ja Rodolfo on toinen. Rodolfo on ollut Tuusulassa vaihto-oppilaana ja jotain kautta han paatyi jattamaan viestin minun vieraskirjaani. Paljastui, etta meilla on kaksi yhteista tuttua, jotka eivat tunne toisiaan.

Sitten ihan vain lueskelemalla erilaisia Suomea kasittelevia keskustelupalstoja minusta alkaa tuntua, etta tunnen Rafaelin, vaikken tunnekaan. Rafael vaikuttaa sympaattiselta tyypilta. Ollessaan tyoharjoittelussa Nokialla Riossa hanet maarattiin oppaaksi suomalaiselle vaihto-oppilastytolle, han rakastui, meni naimisiin ja muutti Suomeen. Nyt Rafael kommentoi sitten Suomea Brasilialaisesta nakokulmasta orkutissa, mielenkiintoista.

Aivan ensikosketuksen orkuttiin kasitteena sain Curitibalaisella nakkikioskilla aikanaan. Kolmen aikaan aamuyolla hodaria ostaessani huomioni kiinnittyi mainokseen, jossa nakkikioskin omistaja kutsui ihmisia jatkamaan hodarijonossa syntyneita keskusteluja snagarin omaan orkut-kommuuniin. Myos Campo Mourãon ainoalla diskolla on oma kantisten orkut-foorumi.

Bussin digitaalikello nayttaa 5:55, pyyhin hoyryn ikkunasta ja tunnistan Campo Mourãon linja-autoaseman, vihdoinkin. Kymmenen tunnin matkan aikana ehdin epatoivoisesti koittaa kaikkia mahdollisia yhta, kahta tai kaytavan ylittaen jopa kolmea penkkia hyodyntavia nukkuma-asentoja, mutta ilman merkittavaa menestysta.Viimeiset tunnit sapsahtelin hereille vahan valia siina pelossa, etta nukkuisin Campo Mourãon ohi ja paatyisin kenties johonkin viela kuppasempaan Paranan perakylaan.

Ulkona sataa, on kylma ja pimeaa. Otan taksin Uuden toivon kadulle (Rua Nova Esperança). Epailykseni heraavat, kun pihalla ei nay yhtaan autoa, eika Sadan ole raksyttamassa minulle. Maksan kuitenkin matkan ja menen tarkistamaan tilanteen.

Pojat ovat nakojaan sitten muuttaneet viikonlopun aikana. Talo kaikuu tyhjyyttaan. Keittion kaapit ja tiskipoyta on viety ja kaikki hehkulamputkin ovat poissa. Sinansa tamna ei ole mikaan yllatys, silla muutto on ollut vireilla ja minakin olin jo pakannut omat kamani, mutta tarkkaa paivaa ei vain kukaan ollut ilmoittanut.

Taksi ehti jo tietysti menna, enka mina sita varmaan muutenkaan olisi osannut uudelle talolle neuvoa. Tassa nyt seison pimeassa ja kosteannihkeassa tyhjassa talossa ilman vaihtovaatteita matkasta lopen uupuneena. Kahden tunnin paasta minun pitaisi olla toissa freeshina kuin peippo. Levitan makuupussini lattialle ja teen haisevista likavaatteista itselleni tyynyn ja nukun tyytyvaisena puolitoista tuntia heraamatta kertaakaan.

Vaikka kotiinpaluu ei ollut niita parhaimpia, niin muuten São Paulon reissu oli mita onnistunein ja toi sopivaa vaihtelua arkeen. Laksimme siis reissuun perjantaina 40 hengen tilausbussilla koko porukka Fundaçãolta ja Cristófolilta. Suurimmalle osalle kohteena oli vain sairaalatarvikkeita esitteleva hospitalaria 2005 messu, mutta mina laajensin matkaani koko viikonlopun pituiseksi São Paulon visiitiksi.

Messut olivat perjantaina ja avarsivat maailmankuvaani ainakin siina mielessa, etten koskaan aikaisemmin ole osannut kuvitella kuinka montaa tuhatta eri tuotetta voidaan sairaaloissa ja klinikoilla tarvita. Mieleen jai ainakin semmoinen alipaineimukuppukuuppaharveli, jolla lapsia voidaan vetaa tahan maailmaan synnytysosastoilla, seka korealaisten keksima taristin, jolla eri lihasryhmia voidaan vahvistaa vinhasti varistamalla.

Noh yopaikan hankkiminen suhteilla ei ollut niin mutkatonta, kuin mita ajattelin, mutta loppujen lopuksi paadyin Paulon luokse. Vielakin kylla oma tunto vahan kaivertaa sen suhteen, mita taannoin tuli tehtya Paulon tyttoystavan Paulinhan kanssa. Lauantaina taasen lyottaydyin yhden meksikolaisen AIESEC harjoittelijan mukaan ja paadyin São Paulon yliopiston matematiikan laitoksen ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden bileisiin. Ensimmaista kertaa koin suuremmassa mittakaavassa sen, etta erimaalaisten ihmisten valilla paras yhteinen kieli oli portugali. Illan paatteeksi menimme viela samba-klubille, jossa mm. yksi kavelykeppi-ikainen pyoritteli sujuvasti parikymppista neitokaista.

Bussin digitaalikello näyttää 5:55, pyyin öyryn ikkunasta ja tunnistan Campo Mourãon linja-autoaseman, vidoinkin. Kymmenen tunnin matkan aikana edin epähtoivoisesti koittaa kaikkia madollisia ytähh, kata tai jopa kähytähvähn ylittähen kolmea penkkiäh yödyntähviä nukkuma-asentoja, mutta ilman merkittävää menhestystä. Viimeiset htunhnithhhhhh

Ei tähstäh vitunh khirjoittamisesta tule mitään, kun näppäimistön H-kirjain hohn hhhphahshkhana, nhiih,h eththäh nhappia painahmalla h:ta ei tule, mutta se tulee sitten sitäkihn huhseamhmhin shponthaanishti muhinh kotiin tekstiäh…

Taitaa olla kannehtthahvan uusiminhehn kohta ajankohtaistahh.

Meillä on töissä semmoinen sanalla sanoen yliärsyttävä sihteeri, joka toistaa kaiken, mitä mä sanon, koska puhun hänen mielestään niin hauskalla tavalla. Muutenkin jotenkin mun hermot vaan meinaa aina mennä hänen seurassaan!! No kiitokset hänelle kuitenkin siitä, että sain lainattua kameraan kaapelia ja kuvat koneelle ja sitä kautta maailmalle.

Esimakuna se kipinöivä suihku ja Capoeiraavereita syömässä tulta:

Hengissä edelleen. Olen potenut viimeaikoina yleistä aikaansaamattomuutta, mikä on johtanut myös päiväkirjan laiminlyömiseen. Ei vain yksinkertaisesti ole huvittanut tarttua kynään, eikä liioin lähteä lenkille, eikä lukea, eikä opiskella portugalia, eikä töissäkään ole ollut inspiraatiota entiseen malliin, enkä ole jaksanut edes kauppaan raahautua ostamaan vihanneksia, vaan olen tyytynyt papuihin ja riisiin.

Olisiko tämä nyt sitten se kuuluisa kulttuurishokki? Sattumoisin tulin juuri pari päivää sitten lukeneeksi erään kulttuurishokkia käsittelevän monisteen. Tietysti lääkärikirjaa lukemalla voi diagnosoida itselleen yleensä minkä tahansa taudin, mutta tällä kertaa oireet sattuivat aikalailla yksiin kuvattujen kulttuurishokkioireiden kanssa. Monisteessa esiteltiin ns. U-kurviteoria, jonka mukaan vieraaseen kulttuuriin sopeutujan mielialakäyrä olisi pohjalukemissa (tai kääntäen vitutuskäyrä huipussaan) juuri 4-5 kuukauden oleskelun kohdalla. Lyhyttä suomenvisiittiäni lukuun ottamatta minulla tulee ylihuomenna viisi kuukautta täyteen täällä.

Jos teoriaan on uskominen, niin honeymoon olisi takana, tällä hetkellä eläisin konfliktivaihetta uudessa ympäristössä ja tulevaisuudessa olisi luvassa hyväksymisvaihe ja lopulta sopeutuminen. Onko tässä tolkkua? Voisin vastata nykyisellä lempikommentillani portugaliksi ”sei lá”, eli ”tiedä häntä”.

Toki olen johonkin aikani saanut kulumaan. Olen mm. oikolukenut ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta matkastani, sekä uudelleeninstalloinut aina niin ihanan virheettömästi toimivan Windowsin. Capoeira on edelleen piristänyt Campo Mourãon pimeitä iltoja, tosin sillä kustannuksella, että olen urheiluselkävammainen tällä hetkellä. Ensikuussa synttäreitteni aikaan meidän Maculelê niminen Capoeira-klaanimme kokoontuu vuositapaamiseen Londrinaan ja sitä varten ollaan harjoittelemassa jonkinlaista näytöstä, joka sisältänee laulua, soittoa, Capoeiraa, Maculelêa ja samba de rodaa.

Täällä minä asustelen kauriin kääntöpiirin tuntumassa peltojen keskellä.

Jostain syystä monilla brasilialaisilla on erittäin kriittinen näkemys omasta yhteiskunnastaan. Koulutuksen taso on heikko, verotus on rankkaa, mutta ilman vastinetta, ihmiset ovat piittaattomia ja taipuvaisia laittomuuksiin jne. Epäilemättä kritiikille on monin paikoin syytäkin, mutta minua hämmästyttää kuulla näin suorasukaista kommenttia monesti lähes tuntemattomilta ihmisiltä. Yleensä melkeinpä missä tahansa oloista riippumatta ihmiset pyrkivät ulkomaalaisten kanssa keskustelemaan edes jokseenkin tasapainoisesti maansa hyvistä ja huonoista puolista, mutta toisin tuntusi olevan täällä.
Capoeiran jälkeen menin keskustaan syömään paikallista pikaruokaa. Sattumoisin samassa kuppilassa oli eräs Fundacaon yrityhautomoyrittäjä parikymppisen poikansa kanssa oluella. Campo Mourão on ilmeisesti juuri niin pieni paikka, että on mahdollista sattumalta törmätä tuttuihin, vaikkei ylipäätänsä tunne kovinkaan montaa ihmistä.
Tämä hautomoyrittäjä liittyi sulavasti yhteiskuntakriitikoiden laajenevaan joukkoon kertomalla, kuinka Brasilian kansa polveutuu pääasiassa kaiken maailman rikollisista ja onnenonkijoista, jotka siirtomaavallan aikana ovat tänne muuttaneet. Hän kertoi myös vitsin suomalaisesta ja brasilialaisesta, jotka keskustelivat maittensa rikkauksista. Siinä suomalainen kiroaa maailman epäoikeudenmukaisuutta, kun on syntynyt maahan, joka on puolet vuotta jään peitossa ja jossa ei muutenkaan ole mitään erityisiä luonnonvaroja. Brasilialainen toteaa siihen, että kyllähän Brasiliassa on aurinkoa, rantoja, mineraaleja ja öljyäkin, mutta te ette tiedä, minkälaisen kansan maa on saanut riesakseen.
Itselläni ei ole mitään pahaa sanottavaa Brasilian kansasta. Joitain omalaatuisuuksia tietysti aina esiintyy, niin kuin tämä hautomoyrittäjäkin. Hän on 42-vuotias 20-vuotiaan pojan isä ja lähti hakemaan 22-vuotiasta tyttöystäväänsä yliopistolta. Paikalle saapui vielä toinenkin tuttu, jonka kyydillä pääsin kotiin suihkuun ja valmistautumaan ensimmäistä kertaa Campo Mourãon yöelämään.
Suihku yllätti minut sillä, että veden lisäksi ylhäältä satoi niskaan kipinöitä. Minua on jo ennenkin huolestuttanut täkäläisten suihkujen sähköturvallisuus. Vesi lämmitetään suihkun nokassa ns. lennosta tehokkaalla vastuksella, joka on yleensä kytketty verkkovirtaan kiertämällä avonaiset johdon päät yhteen. Meillä suihkusta törröttää vielä maadoitusjohtokin, jota ei tietenkään ole kytketty mihinkään, mihinkäs sitä nyt maadoitusta märkätiloissa tarvitsisi. Lämpötilasäätimen asentoja on kolme: ”ei lämmitystä, kesä ja talvi” ja radiosta kuulin kerran varoituksen, ettei säätimen asentoa tulisi vaihtaa suihkun ollessa päällä, koska se saattaa aiheuttaa sähköiskun vaaran. Nyt sitten tämä johdinten kierretty yhtymäkohta hehkui tulipunaisena ja kipinöi.
Kaveri, jonka kanssa minun piti mennä Mariachi nimiselle klubille oli päättänyt ilmeisesti tehdä jotain muuta, koska hän ei soittanut minulle. Olin kuitenkin säkenöivän suihkunraikas ja valmiiksi muutaman oluen juonut, joten lähdin tutustumaan ominpäin tähän toiseen kaupungin kahdesta yökerhosta. Sisäänpääsymaksulla sai juoda ilmaiseksi olutta kello yhteen asti, mikä olikin ehkä ainoa lohtu muuten kohtalaisen säälittävässä illanvietossa. Taidan suosiolla matkustaa taas Maringaan ensiviikonloppuna.