Hengissä edelleen. Olen potenut viimeaikoina yleistä aikaansaamattomuutta, mikä on johtanut myös päiväkirjan laiminlyömiseen. Ei vain yksinkertaisesti ole huvittanut tarttua kynään, eikä liioin lähteä lenkille, eikä lukea, eikä opiskella portugalia, eikä töissäkään ole ollut inspiraatiota entiseen malliin, enkä ole jaksanut edes kauppaan raahautua ostamaan vihanneksia, vaan olen tyytynyt papuihin ja riisiin.

Olisiko tämä nyt sitten se kuuluisa kulttuurishokki? Sattumoisin tulin juuri pari päivää sitten lukeneeksi erään kulttuurishokkia käsittelevän monisteen. Tietysti lääkärikirjaa lukemalla voi diagnosoida itselleen yleensä minkä tahansa taudin, mutta tällä kertaa oireet sattuivat aikalailla yksiin kuvattujen kulttuurishokkioireiden kanssa. Monisteessa esiteltiin ns. U-kurviteoria, jonka mukaan vieraaseen kulttuuriin sopeutujan mielialakäyrä olisi pohjalukemissa (tai kääntäen vitutuskäyrä huipussaan) juuri 4-5 kuukauden oleskelun kohdalla. Lyhyttä suomenvisiittiäni lukuun ottamatta minulla tulee ylihuomenna viisi kuukautta täyteen täällä.

Jos teoriaan on uskominen, niin honeymoon olisi takana, tällä hetkellä eläisin konfliktivaihetta uudessa ympäristössä ja tulevaisuudessa olisi luvassa hyväksymisvaihe ja lopulta sopeutuminen. Onko tässä tolkkua? Voisin vastata nykyisellä lempikommentillani portugaliksi ”sei lá”, eli ”tiedä häntä”.

Toki olen johonkin aikani saanut kulumaan. Olen mm. oikolukenut ensimmäiset kolme ja puoli kuukautta matkastani, sekä uudelleeninstalloinut aina niin ihanan virheettömästi toimivan Windowsin. Capoeira on edelleen piristänyt Campo Mourãon pimeitä iltoja, tosin sillä kustannuksella, että olen urheiluselkävammainen tällä hetkellä. Ensikuussa synttäreitteni aikaan meidän Maculelê niminen Capoeira-klaanimme kokoontuu vuositapaamiseen Londrinaan ja sitä varten ollaan harjoittelemassa jonkinlaista näytöstä, joka sisältänee laulua, soittoa, Capoeiraa, Maculelêa ja samba de rodaa.