Jostain syystä monilla brasilialaisilla on erittäin kriittinen näkemys omasta yhteiskunnastaan. Koulutuksen taso on heikko, verotus on rankkaa, mutta ilman vastinetta, ihmiset ovat piittaattomia ja taipuvaisia laittomuuksiin jne. Epäilemättä kritiikille on monin paikoin syytäkin, mutta minua hämmästyttää kuulla näin suorasukaista kommenttia monesti lähes tuntemattomilta ihmisiltä. Yleensä melkeinpä missä tahansa oloista riippumatta ihmiset pyrkivät ulkomaalaisten kanssa keskustelemaan edes jokseenkin tasapainoisesti maansa hyvistä ja huonoista puolista, mutta toisin tuntusi olevan täällä.
Capoeiran jälkeen menin keskustaan syömään paikallista pikaruokaa. Sattumoisin samassa kuppilassa oli eräs Fundacaon yrityhautomoyrittäjä parikymppisen poikansa kanssa oluella. Campo Mourão on ilmeisesti juuri niin pieni paikka, että on mahdollista sattumalta törmätä tuttuihin, vaikkei ylipäätänsä tunne kovinkaan montaa ihmistä.
Tämä hautomoyrittäjä liittyi sulavasti yhteiskuntakriitikoiden laajenevaan joukkoon kertomalla, kuinka Brasilian kansa polveutuu pääasiassa kaiken maailman rikollisista ja onnenonkijoista, jotka siirtomaavallan aikana ovat tänne muuttaneet. Hän kertoi myös vitsin suomalaisesta ja brasilialaisesta, jotka keskustelivat maittensa rikkauksista. Siinä suomalainen kiroaa maailman epäoikeudenmukaisuutta, kun on syntynyt maahan, joka on puolet vuotta jään peitossa ja jossa ei muutenkaan ole mitään erityisiä luonnonvaroja. Brasilialainen toteaa siihen, että kyllähän Brasiliassa on aurinkoa, rantoja, mineraaleja ja öljyäkin, mutta te ette tiedä, minkälaisen kansan maa on saanut riesakseen.
Itselläni ei ole mitään pahaa sanottavaa Brasilian kansasta. Joitain omalaatuisuuksia tietysti aina esiintyy, niin kuin tämä hautomoyrittäjäkin. Hän on 42-vuotias 20-vuotiaan pojan isä ja lähti hakemaan 22-vuotiasta tyttöystäväänsä yliopistolta. Paikalle saapui vielä toinenkin tuttu, jonka kyydillä pääsin kotiin suihkuun ja valmistautumaan ensimmäistä kertaa Campo Mourãon yöelämään.
Suihku yllätti minut sillä, että veden lisäksi ylhäältä satoi niskaan kipinöitä. Minua on jo ennenkin huolestuttanut täkäläisten suihkujen sähköturvallisuus. Vesi lämmitetään suihkun nokassa ns. lennosta tehokkaalla vastuksella, joka on yleensä kytketty verkkovirtaan kiertämällä avonaiset johdon päät yhteen. Meillä suihkusta törröttää vielä maadoitusjohtokin, jota ei tietenkään ole kytketty mihinkään, mihinkäs sitä nyt maadoitusta märkätiloissa tarvitsisi. Lämpötilasäätimen asentoja on kolme: ”ei lämmitystä, kesä ja talvi” ja radiosta kuulin kerran varoituksen, ettei säätimen asentoa tulisi vaihtaa suihkun ollessa päällä, koska se saattaa aiheuttaa sähköiskun vaaran. Nyt sitten tämä johdinten kierretty yhtymäkohta hehkui tulipunaisena ja kipinöi.
Kaveri, jonka kanssa minun piti mennä Mariachi nimiselle klubille oli päättänyt ilmeisesti tehdä jotain muuta, koska hän ei soittanut minulle. Olin kuitenkin säkenöivän suihkunraikas ja valmiiksi muutaman oluen juonut, joten lähdin tutustumaan ominpäin tähän toiseen kaupungin kahdesta yökerhosta. Sisäänpääsymaksulla sai juoda ilmaiseksi olutta kello yhteen asti, mikä olikin ehkä ainoa lohtu muuten kohtalaisen säälittävässä illanvietossa. Taidan suosiolla matkustaa taas Maringaan ensiviikonloppuna.