Orkutin kautta päädyin tutustumaan erinäisten Suomessa oleilevien brasilialaisten internet-olemukseen. Vaikuttaa siltä, että Helsingin seudulla asustelee varsin aktiivisesti blogeja ja fotoblogeja kirjoitteleva brasilialaisyhteisö, jotka ovat kaikki toistensa tuttuja. Löysin aivan mahtavan laadukkaita blogikirjoituksia kokemuksista ulkomaalaisena suomessa, valitettavasti vain portugaliksi. Lisäksi kaikilla oli kadehdittavat määrät lukijoiden kommentteja kirjoituksissaan. Heti alkoi tuntua nöyrältä kirjoitella omia juttuja, itsekritiikki nousussa ja inspiraatio kadoksissa. No Larissalta lainasin inspiraatiota tähän listamuotoiseen postaukseen.
Olen viimeisen viikon aikana tehnyt tätä:
-kävellyt päin porttia ja saanut kaksi tikkiä otsaan
-matkustanut Maringaan
-ostanut kengät
-ollut huonotuulinen lauantai-iltana ja mennyt nukkumaan biletyksen sijasta
-nauttinut alkoholia nolla annosta (lääkekuuri otsavammaan you know)
-käynyt juttelemassa selkavaivasta fysioterapeutin kanssa
-käynyt treenaamassa/hengailemassa capoeiraa kerran puistossa
-käynyt treenaamassa oikeasti capoeiraa kaksi kertaa
-käynyt salilla kerran
-suunnitellut kotisivujen uudistamista
-syönyt ulkona roskaruokaa kaksi kertaa
-kätellyt yhtä osavaltion kansanedustajaa
-ollut mukana capoeiraryhmän esiintymisessä ja tanssinut sambaa
-kärsinyt kylmästä
-oppinut/opettanut C-koodausta
-lukenut EU standardia pienille höyrysterilisointilaitteille
-lukenut blogeja ja nettikeskusteluja brasilialaisten kokemuksista suomessa
-päivittänyt omaa blogiani parikin kertaa... whuhuu
-opettanut devil-stickien hallintaa tytöille
-saanut tuntemattomasta numerosta tekstiviestin "Vc é um gatinho?" Eli oletko
sinä söpö kollikissa?
-maksanut visalaskun