Valkoinen side, joka pilkottaa otsahiusteni välistä näyttää hämäävästi hikinauhalta tai vastaavalta. Peiliin katsoessa tulee jostain syystä mieleen Karate Kid elokuvat ja Paulinha kutsuu minua Daniel Saniksi.

Tänään toteutin pitkäaikaisen tavoitteeni ja sain ostettua itselleni kengät. Kenkäkaupoista minulla on muutama lyhyt ja ytimekäs kommentti. Ensinnäkään en yleensäkään mitenkään erityisemmin kiihotu vaateostoksilla olosta ja pahinta on, jos nimenomaan on pakko löytää joku tietty vaate, joka näyttää hyvältä eikä maksa liikaa. Kun edellä mainittuihin ympäri maailman päteviin stressitekijöihin lisää vielä ripauksen Brasilialaista palvelualttiutta, niin koitos alkaa olla jo aika kova.

Mitä tahansa kenkäkauppaa lähestyessä voi jo kaukaa havaita kolmen tai neljän myyjän partion ovella valmiina hyökkäykseen.

Myyjä kysyy tekohymy kasvoillaan (vitun huono palkka ja paskat työolot): ”päivää voinko jotenkin auttaa”.
Daniel San vastaa tekohymy kasvoillaan (mä tiedän, että sä tuut piinaamaan mua, pysy kaukana, jos haluan jotain osaan kyllä kysyä): ”kiitos, olen vain katselemassa”.
Daniel San etsii vitriineistä, jotain sopivaa kenkämallia, mutta kaupasta riippumatta vitriineissä on vain samoja kenkämalleja. Myyjä seuraa askeleen tarkasti metrikahdenkymmenen sentin etäisyydellä Daniel Sania. Daniel San ahdistuu ja yrittää yllättävällä suunnanmuutoksella saada myyjän pysymään kauempana, mutta ilman menestystä.
Kun Daniel San pysähtyy yli kolmeksi sekunniksi myyjä kysyy: ”Mikä kenkämalleista miellyttää”?
Daniel San mumisee jotain epämääräistä (ei kiinnosta mikään ja sulle mä sen viimeiseksi kertoisin, vaikka kiinnostaisikin)
Takaa-ajo jatkuu ja Daniel San muistelee mielessään, miten se kurkipotku nyt taas menikään. Tekohymykasvoillaan Daniel San sanoo ”kiitos” ja poistuu kiireenvilkkaan hengähtämään kadulle ja valmistautumaan seuraavan kaupan koitokseen.

Ja sitten kun jotain kenkämallia pyytää sovitettavaksi, niin aina se myyjä tuo varastosta vähintään kolme muuta mallia, jotka on tietenkin tuplahintaisia ja tukehduttavan rumia, argh.