Heraan aamuyolla viidelta ja paskannan ponton puolilleen ruskeaa lietetta.Heraan puoliseitsemalta ja paskannan kolmasosapontollisen vaaleanruskeaa lietetta. Viela ennen toihinlahtoa kayn varmuuden vuoksi turauttamassa etelaisen taivaan tahtikartan posliinille.

Olo on sanalla sanoen kuvottava ja vain vaivoin jaksan hymyilla hyvat huomenet tyotovereille. Lounastauolla kaadun sankyyn, enka siita enaa nouse muutamaa vessareissua lukuunottamatta ennen iltaseitsemaa.

Suurin ja ehka ainoa ilo naissa turistiripuleissa on, etta kerrankin on joku syy ja oikeutus kakkahuumorin viljelyyn. Taalla ei vain valitettavasti ole oikein kelle vitsailla. Jos minulle joku tanaan soittaisi ja kysyisi, mita kuuluu, niin varmaankin vastaisin: “Paskaaks tassa...”.

Kamppikset, jotka eivat syo mitaan tuoreita vihanneksia naljailevat, etta salaatti on pahasta terveydelle. Illan tullen olo on kuitenkin kohentunut hieman ja uskalsin jo syoda paivan ensimmaisen ateriankin, riisia pavuilla, kuinkas muuten.