Syy siihen, miksi haluan oman moottoripyörän on juurikin tämä: Campo Mouraosta on matkaa Maringaan vain noin 85 km, mutta bussilla sen taittamiseen menee 2 tuntia 20 minuuttia.
Otin siis töistä puoli päivää vapaata päästäkseni poliisin juttusille. Aamulla Thiago tiedusteli puhelimitse henkilökorttini tilannetta ja sai vastaukseksi, että sen valmistumiseen saattaa kulua vielä kolme kuukautta. Kun iltapäivällä sitten menin hakemaan erillistodistusta sainkin käteeni valmiin muovisen henkilökortin. Tässä kortissa on nyt sitten ne paljon kaivatut vanhempien nimet ja on myös valokuva ja sormenjälkikuva.
Tyttöjen kommuunissa oli tunnelma huipussaan. Klis oli kolmannella yrittämällään yliopiston pääsykokeissa jäänyt kahdeksannelle varasijalle. Paulinha ja Susana taasen joutuvat lukemaan suurimman osan edellisvuoden kursseista uudelleen reputettuaan tenteissä. Kun tähän vielä lisätään PMS-oireet ja yleinen rahattomuus, niin voisin sanoa, että parempaankin aikaan olisin voinut tulla visiitille.
Yritin vähän piristää ilmapiiriä kokkaamalla Susanan ja Kliselan synttäreiden (muutama viikko takaperin) kunniaksi paprika-peruna-kanavuokaa ja ruokajuomaksi aitoa suomalaista sangriaa. Ainakin ruoka maistui ja kenties surukin muuttui iloksi ainakin hetkellisesti.