Vanha ja loppuunkulutettu kansanviisaus täälläpäin sanoo, että: ”uskonnosta, politiikasta ja jalkapallosta ei kannata kiistellä”. Kun eilen oli kiistaa politiikasta, niin hyvänä jatkumona sille toimi tämänpäiväinen jalkapallofanatismin ympärille rakennettu elokuva ”Häät Romeo vs. Julia”. Tämä erittäin brasilialainen versio klassisesta kielletyn rakkauden tarinasta oli suorastaan hulvaton, vaikken läheskään jokaista nokkeluutta ymmärtänyt. Elokuvan rakastavaiset ja etenkin heidän perheensä ovat fanaattisia jalkapallon seuraajia, mutta tietenkin kannattavat eri joukkueita, mikä aiheuttaa omat koomiset ongelmansa suhteelle. Palmeiras ja Corinthianas ovat kaksi São Paulolaisjoukkuetta, joiden keskinäistä suhde on luokkaa: (HIFK vs. Jokerit)^10. Näin paperille kirjoitettuna idea vaikuttaa kenties laimealta, mutta kuten jo sanoin leffa oli oivaa viihdettä ja varmasti myös kertoi omaa viestiään Brasilialaisesta kulttuurista. Kotimatkalla innoissani ostin brasiliankeltaisen maajoukkueen futispaidan, kun en vielä osannut päättää, mitä paikallisjoukkuetta ryhtyisin kannattamaan.