Capoeiran opettaja kutsuu minua päivästä riippuen joko “O Filipino” tai “O Kenyano”. Nimensä perusteella keskivertobrasilialaiselle täysin tuntemattomat maat: “Finlândia, Thailândia ja Filipinos” menevät helposti sekaisin. Olen useammin kuin kerran yrittänyt keskustelukumppania julkisesti nöyryyttämättä tai väheksymättä selvittää, mitä eroa on Finlândialla ja Philadelphialla. Mitä meidän pienestä rakkaasta suomenmaasta sitten oikein tiedetään täällä kauriin kääntöpiirillä?

Kahdeksan kuukauden aikana olen ehtinyt rekisteröidä kansallismielisen selektiiviseen muistiini erinäisen määrän löytämiäni viittauksia kotimaahani. Tunnetuin suomalainen on tietysti “homen de gelo”, eli jäämies Kimi Haikkonen (R sanan alussa lausutaan kuten H ja Ä:n ja Ö:n voi luonnollisesti unohtaa), joka ajaa lujaa ja puhuu vähän. Yleisurheilun MM-kisojen aikaan sain ihailla televisiosta kotikaupunkini maisemia ja kuulin myös ytimekkään selvityksen siihen, miksi olympia-stadionin eteen on pystytetty patsas miehestä, joka jolkottelee ilman vaatteita. Rio de Janeiron biitsille oli pystytetty ihaka-oikea lumilautailu Big Jump hyppyri kisoja varten. Kisat voitti joku suomalainen Mikko tai Jukka, joka televisiohaastattelussa kommentoi “I won because I was the best”.

Kulttuurin ja urheilun kädenvääntö Suomen viemisessä Brasilian kartalle on kohtalaisen tasaväkistä. Kertaalleen olin kuulevinani pätkän Finlandia Hymniä erään saippuaoopperan taustalla, mutta ehdottomasti suurin julkisuusylläri on ollut suomalaisen hevi-musiikin suosio täällä. Aina silloin tällöin vaihdan pari sanaa messengerissä erään tytön kanssa, jonka messenger-nimessä lentelee lepakoita, ja joka haluaisi muuttaa Kiteelle, koska joku Night Wishin muusikko asuu siellä. Rasmuskin soitteli Brasilian MTV:ssä pari viikkoa sitten.

Kultturia ja urheilua siis kyllä jossain määrin, mutta entäs sitten suomalaiset firmat? Valitettavasti Nokia on mitä ilmeisimmin japanista ja sen lisäksi ainoa suomalainen tuotemerkki, joka on tullut vastaan on Valtran traktori.

Poikkeuksen vahvistavana sääntönä olen tavannut muutaman melkoisen suomitietoisen brassinkin. Eräs tyttö heti kuultuaan, että olen suomesta täräytti päin naamaa, että “haista vittu” ja heti perään “hyvää joulua”. Nämä lausahdukset hän oli oppinut ollessaan vaihto-oppilaana Suomessa.