Vieressä istuva brasilialainen nuori nainen vaikuttaa hermostuneelta, epäilen lentopelkoa. Koneen lähtö on myöhässä ja ehdin lukea Paolo Coelhon Valon soturin käsikirjan loppuun ja vaihtaa Mr. Bishwasiin. Lainaan Coelhon tytölle, niin hänellä on ainakin muuta ajateltavaa nousun aikana, eikös ne nousut ja laskut ole lentopelkoisille pahimpia. Hämmästyksekseni tyttö lukee kirjan kannesta kanteen samalla istumalla. Kirja ei kylläkään ole paksu, vain vajaa sata sivua yhden sivun mittaisia filosofisia ajatuksia. Itse aloitin sen tavaamisen jo tammikuussa, mutta jätin sitten hautumaan ja odottelemaan kielitaidon kehittymistä.
Keskityn nukahtaman ja ilmeisesti jossain vaiheessa siinä onnistunkin, sillä myöhemmin herään ja huomaan lukijatytön nojautuneen olkapäätäni vasten. Nojautuminen ei tainnut olla aivan tahatonta, koska tyttö avaa silmänsä ja tuijottaa hetken minua, eikä suinaan hämmentyneenä vaihda asentoaan, vaan jää siihen.
Turvavöiden merkkivalo syttyy ja kapteeni kuuluttaa kolmella kielellä, jotka kaikki kuulostivat ranskalta, että odotettavissa olisi turbulenssia. Kun ensimmäiset ilmakuopat sitten tulevat tyttö tarraa käteeni. Ratkaisu on syntynyt, pussailemme loppuyön. Ei, en kysynyt tytön nimeä, enkä tiedä missä hän asuu.