Heräilen ja katson ikkunasta saastetaivaalle punaisena nousevaa aamuaurinkoa. Seisomme ruuhkassa jollakin São Paulon sisäänmenoväylistä ja bussi on jo nyt yli tunnin aikataulustaan myöhässä.
Perillä hörppäsen aamukahvin ja saan samalla rikottua 20 Realin setelin pienemmäksi. Käyn vessassa aamupesulla ja totean, että parran ajaminen infrapunasensori-vesihanalla on kohtuullisen vittumaista puuhaa. Jätän tavarat säilytykseen ja kysyn turvamieheltä, mihin minun kannattaisi suunnata, kun minulla on vain muutama tunti aikaa tutustua kaupunkiin ennen lentokentälle suuntaamista. Ainakin yksi asia on muuttunut vajaassa neljässä kuukaudessa. Kun viimeksi olin tällä samaisella bussiasemalla kaikki asiointi tuskallisen vaikeaa kielimuurin takia, enkä uneksinutkaan kysyväni mitään ylimääräistä miltään turvamieheltä. Nyt turvamies kuitenkin neuvoo minut ystävällisesti menemään Républica nimiselle metroasemalle ja tutustumaan sen ympäristöön.
Iso, meluinen, saastunut ja epäsiisti kaupunki; ihanaa! En tiedä, mikä minua kiehtoo suurissa kaupungeissa, mutta jo välittömästi metron ruuhkaisissa rullaportaissa tiesin, että pidän paikasta. Kai se on vain se urbaani ilmapiiri, monimuotoisuus ja ihmisvilinä, joka saa muut lieveilmiöt vaikuttamaan sivuseikolta. Käyn kirjakaupan kahvilassa aamupalalla (onnistuisikohan tämä Campo Mourãossa?) ja käppäilen pari tuntia keskustassa.
Lentokentällä samassa kahvilapöydässä istuva brasilialaisnainen meinaa tikahtua nauruun, kun näkee minun nauttivan samanaikaisesti kahvia ja jäätelöä, onkos se nyt niin kummalista? Minulle on ennenkin kommentoitu täällä, että minulla on kuulemma strutsin vatsa, kun syön mitä tahansa sekaisin.
Heräilen ja katson ikkunasta saastetaivaalle punaisena nousevaa aamuaurinkoa. Seisomme ruuhkassa jollakin São Paulon sisäänmenoväylistä ja bussi on jo nyt yli tunnin aikataulustaan myöhässä.
Perillä hörppäsen aamukahvin ja saan samalla rikottua 20 Realin setelin pienemmäksi. Käyn vessassa aamupesulla ja totean, että parran ajaminen infrapunasensori-vesihanalla on kohtuullisen vittumaista puuhaa. Jätän tavarat säilytykseen ja kysyn turvamieheltä, mihin minun kannattaisi suunnata, kun minulla on vain muutama tunti aikaa tutustua kaupunkiin ennen lentokentälle suuntaamista. Ainakin yksi asia on muuttunut vajaassa neljässä kuukaudessa. Kun viimeksi olin tällä samaisella bussiasemalla kaikki asiointi tuskallisen vaikeaa kielimuurin takia, enkä uneksinutkaan kysyväni mitään ylimääräistä miltään turvamieheltä. Nyt turvamies kuitenkin neuvoo minut ystävällisesti menemään Républica nimiselle metroasemalle ja tutustumaan sen ympäristöön.
Iso, meluinen, saastunut ja epäsiisti kaupunki; ihanaa! En tiedä, mikä minua kiehtoo suurissa kaupungeissa, mutta jo välittömästi metron ruuhkaisissa rullaportaissa tiesin, että pidän paikasta. Kai se on vain se urbaani ilmapiiri, monimuotoisuus ja ihmisvilinä, joka saa muut lieveilmiöt vaikuttamaan sivuseikolta. Käyn kirjakaupan kahvilassa aamupalalla (onnistuisikohan tämä Campo Mourãossa?) ja käppäilen pari tuntia keskustassa.
Lentokentällä samassa kahvilapöydässä istuva brasilialaisnainen meinaa tikahtua nauruun, kun näkee minun nauttivan samanaikaisesti kahvia ja jäätelöä, onkos se nyt niin kummalista? Minulle on ennenkin kommentoitu täällä, että minulla on kuulemma strutsin vatsa, kun syön mitä tahansa sekaisin.