Viikonloppu meni AIESEC:n jäseneksi tai vaihtoon pyrkivien haastatteluihin. Sunnuntai-iltaa kun olin palaamassa Campo Mouraohon rahani riittivät täsmälleen bussilippuun ja yli jäi vain kymmenen senttiä. Pahaksi onnekseni nukuin oman pysäkkini ohi ja päädyin linja-autoasemalle, joka on noin viisi kilometriä kauempana. Kun kännykän akkukin oli lopussa jäi vaihtoehdokseni raahautua muutenkin väsyneenä pimeän maantienvartta kotiin.

Tänään lähdin heti töiden jälkeen etsimään kaatosateessa Capoeira-paikkaa. Campo Mouraon kulttuuritila (Espaço Cultural de Campo Morão) löytyi ja perillä totesin, ettei se ole suinkaan ensimmäinen kerta kun käyn siellä. Aivan täällä oleskeluni alkupäivinä nimittäin kävin pyörähtämässä kyseisessä tilassa, kun etsiskelin itselleni harrastusmahdollisuuksia, lähinnä Capoeiraa tai Sambaa. Silloin en kuitenkaan rohjennut kielellisen rajoittuneisuuteni takia kysyä kursseista, vaan käännyin kannoillani, kun paikka näytti hieman omituiselta. Mitähän kaikkia muita tilaisuuksia ja mahdollisuuksia sitä elämässään päästää ohi huomaamattaan ja lähinnä omaa tyhmyyttään? Kaikesta huolimatta nyt kaksi kuukautta myöhemmin pitkällisen etsinnän tuloksena päädyn tänne uudelleen, tällä kertaa likomärkänä, mutta valmiina aloittamaan uuden harrastuksen.

Harmillisesti rankkasateen ansiosta paikalle oli saapunut lisäkseni vain yksi oppilas, eikä opettajaa lainkaan. Keskiviikkona sitten paremmalla onnella.