Tarjoilija kysyy mistä minä olen ja vastaan: ”da Finlândia”, rutiininomaisesti selvitän, että kysymys ei ole siitä hiljattain tsunamin kaltoinkohtelemasta Kaakkois-Aasian maasta, jolla on hämäävän samankaltainen nimi. Kerron, että Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa, johonka tarjoilija: ”Aah… onko se Kanadan vieressä?”. Häkellyksestä toivuttuani totean itselleni, että jotkut elävät todella maailmassa jossa ei ole Suomea, eikä liioin Eurooppaa, mutta tämä puute tuskin heitä merkittävästi haittaa.
Eipä kyllä ole omassa älynjuoksussakaan aina kehumista, nimittäin MTV3:n sivujen aprillipila upposi minulle aivan täydestä. Sivuilla kerrottiin Mika Häkkisen ajaneen salaa Kimi Räikkösen autoa kahdessa F1-osakilpailussa. Uskon vakaasti, että normaalioloissa olisin suhtautunut ”uutiseen” kriittisemmin, mutta parin kuukauden laiskuudella itseaiheutettu uutispimento on sumentanut arviointikykyni.
Tänään sain viimein capoeiran opettajan langan päähän ja maanantaina menen tutustumistunnille.
Perjantain kunniaksi matkustan taas Maringaan. Tässä vaiheessa pitänee taltuttaa juorut ja sanoa, että kyseessä ei ole ainakaan enää naisiin meneminen. Elämän koulussa kurssi: ”älä ihastu varattuun naiseen” on nimittäin osaltani suoritettu nyt kiitettävin arvosanoin (muistaakseni jatkokurssi ei ole pakollinen). Tällä kertaa matkustan auttamaan Maringan AIESECareita uusien jäsenien valinnassa.