Nyt olen saanut paivitettya kaikki paivakirjani tapahtumat tanne blogiin. Siis oikeasti kirjoitan juttuni ensin fyysiseen pieneen mustaan paivakirjaan, jonka toisessa paassa on oma henkilokohtainen sanakirjani ja jota kuljetan aina mukanani. Tama on siis ensimmainen ja todennakoisesti myos vahaan aikaan viimeinen postaukseni, jonka teen suoraan blogiin. Mahdollisuus tahan todelliseen online-kirjoitteluun tuli, kun olen nyt odotellut uudella tyopaikallani pomoani saapuvaksi jo kohta neljan tunnin ajan ja nainollen ehtinyt lukea ja kirjoittaa jo vaikka mita.
Haluaisin kaikkia kannustaa kokeilemaan kommentointimahdollisuutta, silla on erimukavaa kuulla, jos joku on kuulolla. Jos haluaa ihan omalla nimella kommentoida niin voipi luoda itselleen tunnuksen www.blogger.com sivulla taiu sitten kayttaa geneerista kommuuni-tunnusta, jonka salasana on sen kommuunissa asustavan kissan nimi kaikki pienella kirjoitettuna.
Lampimat terveiset kaikille sinne talven keskelle! -JoGi