Laksin aamulla kahtakymmenta vaille kahdeksaksi toihin Julianon kanssa. Ensin koko henkilosto kokoontui aamuvenyttelyyn, jonka paatteeksi oli vuorossa aamurukous kuinkas muuten.

Sem jalkeen tapoin aikaa internetissa aina lounasaikaan saakka odottomassa pomoa saapuvaksi, mutta han ei saapunut. Jatin puhelinnumeroni, jotta minulle voidaan soittaa, mikali herra johtaja suvaitsee palata karnevaalilomaltaan. Kotona diili on, etta vuokraan sisaltyy kodinhoitaja, joka paivittain kay kokkaamassa, siivoamassa, tiskaamassa já pesemassa pyykit. Siivous oli hoiudettu niin tehokkaasti, etta kaikki eilisiltana puolihuolimattomasti laukusta purkamani tavarat oli jarjestetty já vaatteet viikattu. Jopa roskiin heittamani kammottava “Jesus o senhor dos exércitos” (jeesus asevoimien herra) T-paita, jonka olin saanut lahjaksi Tiagon aidilta oli kokenut ylosnousemuksen já paatynyt muiden paitojen viikattuun pinoon.

Mina kaupunkilaispoika koin lievan jarkytyksen kun totesin lahikauppamme olevan kahden puimurien jalleenmyyntiliikkeen valissa. Ostaisinko “New Holland” vai “Cyclone” merkkisen puimurin, vai kenties sittenkin vain leipaa? Lisaksi lenkilla kaydessani edellani jolkotteli tovin aikaa lehma. Vielakaan en tosin ole lehmaa koskenut.