Vaikkei aurinko paistakaan kirkkaalta taivaalta niin aallot ja ranta nayttavat enemman kuin houkuttelevilta. Kayn ostamassa itselleni peribrasilialaiset Havaianas rantasandaalit, joita saatan tuoda suomeen tuliaisiksikin. Kun myyjatytto viela kehaisee silmiani kauniiksi, niin ei paiva enaa paremmin voisi alkaa.

Silmista tulikin mieleeni, etta bussissa keskustasta tanne rannalle juttelin niita naita vieressa istuvan miehen kanssa. Han kehui jotakin toista surffirantaa ja kun pyysin hanta nayttamaan sen kartasta paljastui, etta mies on sokea. Ei tietenkaan mitenkaan tavatonta, mutta kovin yllattavaa silla hetkella.

Vuokrasin perulaisen surffinopettajan, kun brasilialaisella opettajattarella pahussoikoon oli jo toinen oppilas. Kun ohjatun tunnin jalkeen viela harjoittelin itse pari tuntia niin paasin kylla jo pystyyn useita kertoja. Ei sita nyt viela oikein surffaamiseksi kehtaa kutsua nain pienissa aalloissa, mutta hyva alku kuitenkin.

Illalla menin sitten leirintaalueelle, jonka osoitteen olin saanut meilitse etsiskelemaan muita Curitibasta ja Porto Alegresta tulleita AIESECareita. Leiriin saapui muuan liettualainen tytto Laura, joka naytti kummastiu tutulta. Yllatys oli melkoinen, kun vahan aikaa toisiamme tuijoteltua muistimme, etta olemme tosiaan tavanneet kaksi vuotta sitten yhdessa AIESEC-konferenssissa. Hankin on juuri aloittanut harjoittelunsa taalla Brasiliassa. Muita ihmisia leirissamme oli Osas Nigeriasta, Konstantine, Alex, Alexin tyttoystava ja Erda saksasta, Camila Tsekeista, Joyce jenkeista, Phillipe ranskasta, Sumesh intiasta, seka Ticciana, Veri, Rizzo ja Vedana Brasiliasta.