Jee! Tama on kommenttini, joskaan ei taysin kiistaton tamanhetkisesta olotilastani. Minut on asutettu kolmen tyton Paulinha, Klis ja Su kommuuniin ja vastaanotto on ollut kertakaikkiaan lammin. Paivalla kiertelimme Tiagon kanssa kesyttamassa Brasilialaista byrokratiaa. Siina missa Meksikossa vaadittiin viisumin rekisterointiin kuvat edesta ja sivuilta, seka yksi sormenjalki taalla riittaa yksi kuva, mutta sormenjalkia otettiin kaikista sormista yhdessa ja erikseen. Maringá muistuttaa kovasti keskivertoa ei-historiallista Meksikolaiskaupunkia ja ilmapiiri on muutenkin tutun oloinen. Silla valin kun kiertelimme kaupungilla Klis oli valmistanut herkullisen perinteisen brasilialaisen kanapadan.

Paivan hammastyttava tahtihahmo oli intialainen harkkari Atul, joka ilman minkaanlaista pohjaa on oppinut puolessa vuodedssa taydellisesti portugalin. Intialaisen esimerkki on kieltamatta rohkaiseva. Rohkaisua tassa aina valilla kaipaakin, silla oma mielialani tuntuu olevan kovasti sidoksissa siihen kuinka toiveikkaasti kullakin hetkella suhtaudun kielen oppimiseen. Hetkellisen epatoivon kohdatessa tekisi mieli hakata paata seinaan ja valilla taas nousee toiveikas innostuneisuus, kun luulen tulleeni ymmarretyksi tai ymmartaneeni itse jotain. Kaikki kunnia on kuitenkin annettava naille Brasilialaisille, jotka loputtomalla karsivallisyydeella selittavat samat asiat moneen kertaan aina vain hitaammin ja vahemmilla sanoilla ja yrittavat ymmartaa, mita mina portungolillani (portugues + espanhol) kulloinkin tarkoitan.

Illalla Klis ja Paulinha johdattivat minut paikalliseen opiskelijabaariin maistamaan Skol-olutta, voi kuinka huonoa seuraa ;-)