Jahas, nyt bussista mita ilmeisimmin hajosi rengas. Tahan asti kaikki onkin sujunut uudessa maassa erittain jouhevasti. Vaikkei São Paulossa ollutkaan kukaan minua vastassa, niin neuvokkaasti selvisin silti bussiasemalle ja Maringaan vievaan onnikkaan (linja-auto portugaliksi onibus). Kielihaasteiden johdosta sekoitin ainoastaan lipun hinnan lahtoaikaan ja istumapaikan laituriin, mutta mitas pienista.

Molemmilla puolilla auvautuu silmankantamattomiin ulottuvat pellot sanottakoon nyt vaikka sokeriruokoa ja maniokkia, maa on punertavaa ja kaikki nayttaa vehrealta.

Kieli tuottaa juuri niin paljon hankaluuksia, kuin osasin odottaakin. Se jos ymmartaa luetusta tekstista 85% ei paljon lohduta, kun puhutusta menee saman verran ohi ja oma ilmaisu on lahella nollaa. Ensimmainen pieni keskusteluntynka kahvin ja matkalippujen oston lisaksi syntyi tassa bussissa, kun pieni ehka seitsenvuotias tytto tuli palpattamaan niita naita. Yritin jotain ymmartaa ja johonkin vastata, mutta taisin itse olla ehka yksivuotiaan tasolla.

Vaikka bussi oli rengasrikon takia myohassa oltiin minua kuitenkin vastassa neljan paikallisen AIESECarin Tiago Su Foiz ja Iva, seka "Bem-vindo Jogi" kyltin voimin. Tastahan se kielikylpy vasta alkaakin! Heti alkuun vastasin kurnivasta nalasta huolimatta kielteisesti kysymykseen, haluanko syoda jotain, kun se meni niin sanotusti ohi. Enpa juuri ihmettele, jos unentarve kasvaa vieraskielisessa kulttuurissa, silla ihan taydesta tyosta tama ymmartamisen yrittaminen kay.