Talla kertaa lahteminen ei ollut todellakaan helppoa, vaan haikeus taytti mielen. Pariisin lennolla en edes voinut lukea, kun olin niin herkkamielisessa tilassa, etta kirjan fiktiivisten henkiloiden ilot ja surut saivat kuyyneleet vierimaan poskelleni.

Charles de Gaullen lentokentalla minulla on viisi tuntia odotteluaikaa tapettavana ennen astumista São Paulon koneeseen. Niinkuin parin paivan laksiaisissa ei olisi ollut tarpeeksi, niin paatin hyodyntaa ajan baarissa tuopin aarella, olisihan tama luultavasti viimeisia mahdollisuuksiani maksaa viisi euroa oluesta.

Vaalea suomalaismies, joka ilmeisemmin tunnisti minut edelliselta lennolta huikkasi minut poytaansa. Kaveri oli ollut joululomalla Riossa ja tavannut toisena iltana diskossa brasilialaisnaisen, joka oli kutsunut hanet vanhempiensa luokse joulun viettoon. Nyt tama mies oli nyt palaamassa Brasiliaan kaytyaan suomessa jarjestelemassa asioita ja vuokraamassa asuntonsa.

Seuraan liittyi pari muutakin Rioon lomamatmatkalla olevaa suomalaista. Sain tingittya tuopin hinnan 6.20:sta viiteen euroon, joten minusta tuli seurueen virallinen oluenkantaja. Aika kului ja tarinoinnin lomassa pahin haikeuskin halveni ja tilalle astui matkakuume.